Raskaus ja koirat

Täällä porskutetaan jo raskausviikolla 38. Tarkalleen ottaen viikkoja on tänään kasassa 37+3, ja jos tämä ei kerro mitään, niin selvennykseksi: laskettu aika on ajankohtana 40+0 eli 2,5 viikon kuluttua, ja vauvaa on pidetty täysiaikaisena päivästä 37+0. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että vauva voisi syntyä minä hetkenä hyvänsä ja se olisi jo täysin normaalia. Toki yleensä esikoiset menevät yli lasketun ajan eli enimmillään tässä voidaan joutua odottelemaan vielä 4,5 viikkoa.

Kuvailisin raskauttani loppujen lopuksi todella helpoksi. Mies ei ehkä olisi samaa mieltä, sillä hän on se, joka on joutunut kuuntelemaan tarkimmat kuvaukset epämiellyttävistä oireista ja yleistä valitusta tukalasta olosta :D Olen kuitenkin kuullut ja lukenut niin hurjista ja elämää rajoittavista raskausoireista, että omani ovat niihin verrattuna todella pieniä. Ja koska vauva on toivottu ja rakastettu, kaikki odotus on pohjimmiltaan ollut positiivista jännitystä ja ns. kärsimyksille on ollut syy, jonka vuoksi ei ole tuntunut vaikealta jaksaa.

 

Jos raskautta ajatellaan koirien näkökulmasta, on se vaikuttanut niiden elämään eniten kahdenlaisten oireiluiden kautta: pahoinvoinnin ja liikkeen aiheuttaman supistelun(/liitoskipujen). Pahoinvointi oli rajuimmillaan noin viikolta 5 viikolle 15, eli ei puhuta mistään muutamasta huonommasta päivästä vaan ihan viikkokaupalla jatkuneista oloista :D Pahoinvointi oli onneksi aaltomaista ja vaihtelevaa, eli en joutunut esimerkiksi pitkälle sairaslomalle tai jättämään kokonaisia yliopistokursseja välistä, mutta kyllähän se arkea hankaloitti. Koirille se näkyi lyhyinä lenkkeinä ja paljona sohvalla makoiluna, ja isoin ero normaaliin arkeen oli tietysti se, että Teppo vietti muutaman kuukauden Helsingissä vanhempien hoidossa. Vaikka yhdenkin koiran lenkitys oli voimiavievää ja välillä todella rankkaa oksennusta pidätellen, oli minulle ehkä henkisesti helpompaa keskittyä vain Vilun hoitamiseen, aktivoimiseen ja liikuttamiseen. Istuin paljon lähimetsässä kivellä ja Vilu sai touhottaa ympäristössä omiaan, heittelin sille ruokaa nurmikoille ja kotona jumppailtiin sen kroppaa. Kävimme myös hyvinä hetkinä treenaamassa, mutta useat treenit jäivät huonon olon vuoksi välistä.

Tuon pahimman jakson jälkeen pahoinvointi palaili joskus viikoilla 20-25 ja uudelleen aivan tässä loppuraskaudessa, ja edelleen etenkin aamupäivisin olen toisinaan sohvapotilaana. Koko raskauden ajan pahin vointi on iskenyt juuri aamulenkin jälkeen - eli vaikka olisin onnistunut kävelemään oikein reippaana koirien kanssa 1,5 tuntia, niin kotona koulutöitä aloitellessa on ollut päivän pahin hetki. Toki vaikeana jaksona heräilin öisinkin oksentamaan eikä pahoinvointi katsonut aikaa tai paikkaa, mutta yleisesti ottaen vaikeimmat hetket ovat olleet aamupäivisin.

 

Toisena, koirien elämään vaikuttaneena oireena alkoivat supistusmaiset kivut noin viikolla 30. Tätä aiemmin kävellessä kipu oli vain epämukavuutta ja vain juokseminen jäi kokonaan pois. Pikku hiljaa, viikon 30 kieppeillä epämukavuus kasvoi ja välillä riitti, että astuin kotiovesta ulos ja saman tien alavatsa oli tulessa. Siinä ei paljon etanaa reippaammin kävellä, kun alavatsa ja usein myös selkä liekehtivät :D Tässäkin oli onneksi vaihtelua niin, että joskus pystyinkin kävelemään vartin verran pelloille, siellä lepäämään ja antamaan koirien juoksennella itsekseen, kävelemään toisen vartin pitkin peltoa ja sitten raahautumaan kotiin. Joskus taas pidemmäksi tarkoitettu lenkki oli typistettävä 300 metrin korttelikierrokseen, johon kuitenkin upposi aikaa 20 minuuttia jokseenkin hitaan tahdin vuoksi. Ja Vilulta ovat jääneet useammat kisat välistä, kun juokseminen on tosiaan ollut käytännössä mahdotonta.

Nyt supistuskipu on onneksi pitkälti hellittänyt, eli enää se ei juurikaan rajoita lenkkeilyä. Sen sijaan liitoskivut vihlovat välillä inhottavastikin, mutta eivät ollenkaan yhtä pahasti. Alaselkä kipeytyy rasituksesta herkästi, ja viime viikolla jouduin todella maksamaan kovan hinnan siitä, että olin yhtenä päivänä erehtynyt nostelemaan hallilla putkenpainoja :D Siinä hetkessä ne nousivat ihan näppärästi, mutta seuraavana päivänä jokainen sohvaltanousu tuotti aikamoista tuskaa. Tällä hetkellä pystyn kuitenkin tekemään koirien kanssa lenkkejä suhteellisen normaalisti.

  

Kokonaisuutena en kaikesta huolimatta koe, että raskaus olisi merkittävästi vaikuttanut koirien elämään. Silloinkin, kun olo on ollut huono tai kivut vaivanneet, olen aktivoinut koiria nenänkäytöllä, jumppaamisella ja uusien temppujen opettelulla. Jos tarkoituksena olisi ollut noudattaa tavoitteellista liikuntasuunnitelmaa ja esimerkiksi rakentaa jommallekummalle tiukkaa kisakuntoa, se olisi voinut osoittautua hankalaksi. Onneksi loppujen lopuksi molemmat ovat ”vain” ilokseen ja ilokseni agilitya harrastavia kotikoiria enkä ole joutunut ottamaan stressiä siitä, että jaksottain lenkkeily on ollut aiempaa vähäisempää. Liikuntaan liittyvien muutosten ohella kotiin on tietysti ilmestynyt uudenlaisia huonekaluja ja tavaroita, kuten äitiyspakkaus, jota molemmat koirat innoissaan sen saavuttua tutkivat. Muuten ollaan elelty aika normaalia arkea.

Suurimmat muutokset ovat tietysti vasta edessäpäin. Saa nähdä, miten esimerkiksi lenkkeilyt rattaiden kanssa onnistuvat, tai viihtyykö vauva metsälenkkien ajan kantorepussa. Miten pääsemme koko poppoolla käymään hallilla? Miten koirat reagoivat kotona huutavaan vauvaan? Entä sitten, kun vauva lähtee liikkeelle? Mitä koirat sanovat, kun vauva pääsee vahingossa tukistamaan niitä? Kuinka iloisia koirat ovatkaan, kun vauva aloittaa kiinteiden maistelut ja ne pääsevät siivoamaan sotkut ruokailuiden jälkeen :D

Odotan todella suurella mielenkiinnolla ja innolla sitä, että koirat pääsevät tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Kaveriperheen vauvaa ne ovatkin päässeet muutamaan otteeseen viime aikoina ihmettelemään, ja etenkin Vilu on ollut suloisen rakastunut moiseen olentoon. Se häntää heiluttaen käy välillä nuuhkuttelemassa ja lipomassa vauvaa ja tulee sitten aikuisten luokse tyytyväisenä palautumaan tilanteesta. Teppoa vauva ei ole juurikaan kiinnostanut, korkeintaan se on myös käynyt vähän nuolaisemassa vauvan kasvoja ja korvia. On ollut siis kiva huomata, että molempien suhtautuminen on ollut positiivista mutta ei mitenkään yltiöinnokasta. Toivon, että onnistun pitämään koirilla samanlaisen mielentilan kotona oman vauvan kanssa - eli rakentamaan niille sellaisen fiiliksen, että vauva on kiva ja positiivinen juttu, jonka ympärillä voi olla rennosti ja jonka luota pääsee aina halutessaan pois. Katsotaan, kuinka käy :) Oman jännityksensä tähän loppuun aiheuttaa tietysti Tepon omituinen kipuoireilu, jota päästään huomenna ultraan selvittämään lisää ja josta kirjoitan enemmän, kun jotain selviää.
Kuvat ovat kaikki raskausajalta, eli ihan normaalia, iloista koiranelämää ovat tyypit viettäneet <3