maanantai 30. syyskuuta 2019

Raskaus ja koirat

Täällä porskutetaan jo raskausviikolla 38. Tarkalleen ottaen viikkoja on tänään kasassa 37+3, ja jos tämä ei kerro mitään, niin selvennykseksi: laskettu aika on ajankohtana 40+0 eli 2,5 viikon kuluttua, ja vauvaa on pidetty täysiaikaisena päivästä 37+0. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että vauva voisi syntyä minä hetkenä hyvänsä ja se olisi jo täysin normaalia. Toki yleensä esikoiset menevät yli lasketun ajan eli enimmillään tässä voidaan joutua odottelemaan vielä 4,5 viikkoa.

Kuvailisin raskauttani loppujen lopuksi todella helpoksi. Mies ei ehkä olisi samaa mieltä, sillä hän on se, joka on joutunut kuuntelemaan tarkimmat kuvaukset epämiellyttävistä oireista ja yleistä valitusta tukalasta olosta :D Olen kuitenkin kuullut ja lukenut niin hurjista ja elämää rajoittavista raskausoireista, että omani ovat niihin verrattuna todella pieniä. Ja koska vauva on toivottu ja rakastettu, kaikki odotus on pohjimmiltaan ollut positiivista jännitystä ja ns. kärsimyksille on ollut syy, jonka vuoksi ei ole tuntunut vaikealta jaksaa.

 

Jos raskautta ajatellaan koirien näkökulmasta, on se vaikuttanut niiden elämään eniten kahdenlaisten oireiluiden kautta: pahoinvoinnin ja liikkeen aiheuttaman supistelun(/liitoskipujen). Pahoinvointi oli rajuimmillaan noin viikolta 5 viikolle 15, eli ei puhuta mistään muutamasta huonommasta päivästä vaan ihan viikkokaupalla jatkuneista oloista :D Pahoinvointi oli onneksi aaltomaista ja vaihtelevaa, eli en joutunut esimerkiksi pitkälle sairaslomalle tai jättämään kokonaisia yliopistokursseja välistä, mutta kyllähän se arkea hankaloitti. Koirille se näkyi lyhyinä lenkkeinä ja paljona sohvalla makoiluna, ja isoin ero normaaliin arkeen oli tietysti se, että Teppo vietti muutaman kuukauden Helsingissä vanhempien hoidossa. Vaikka yhdenkin koiran lenkitys oli voimiavievää ja välillä todella rankkaa oksennusta pidätellen, oli minulle ehkä henkisesti helpompaa keskittyä vain Vilun hoitamiseen, aktivoimiseen ja liikuttamiseen. Istuin paljon lähimetsässä kivellä ja Vilu sai touhottaa ympäristössä omiaan, heittelin sille ruokaa nurmikoille ja kotona jumppailtiin sen kroppaa. Kävimme myös hyvinä hetkinä treenaamassa, mutta useat treenit jäivät huonon olon vuoksi välistä.

Tuon pahimman jakson jälkeen pahoinvointi palaili joskus viikoilla 20-25 ja uudelleen aivan tässä loppuraskaudessa, ja edelleen etenkin aamupäivisin olen toisinaan sohvapotilaana. Koko raskauden ajan pahin vointi on iskenyt juuri aamulenkin jälkeen - eli vaikka olisin onnistunut kävelemään oikein reippaana koirien kanssa 1,5 tuntia, niin kotona koulutöitä aloitellessa on ollut päivän pahin hetki. Toki vaikeana jaksona heräilin öisinkin oksentamaan eikä pahoinvointi katsonut aikaa tai paikkaa, mutta yleisesti ottaen vaikeimmat hetket ovat olleet aamupäivisin.

 

Toisena, koirien elämään vaikuttaneena oireena alkoivat supistusmaiset kivut noin viikolla 30. Tätä aiemmin kävellessä kipu oli vain epämukavuutta ja vain juokseminen jäi kokonaan pois. Pikku hiljaa, viikon 30 kieppeillä epämukavuus kasvoi ja välillä riitti, että astuin kotiovesta ulos ja saman tien alavatsa oli tulessa. Siinä ei paljon etanaa reippaammin kävellä, kun alavatsa ja usein myös selkä liekehtivät :D Tässäkin oli onneksi vaihtelua niin, että joskus pystyinkin kävelemään vartin verran pelloille, siellä lepäämään ja antamaan koirien juoksennella itsekseen, kävelemään toisen vartin pitkin peltoa ja sitten raahautumaan kotiin. Joskus taas pidemmäksi tarkoitettu lenkki oli typistettävä 300 metrin korttelikierrokseen, johon kuitenkin upposi aikaa 20 minuuttia jokseenkin hitaan tahdin vuoksi. Ja Vilulta ovat jääneet useammat kisat välistä, kun juokseminen on tosiaan ollut käytännössä mahdotonta.

Nyt supistuskipu on onneksi pitkälti hellittänyt, eli enää se ei juurikaan rajoita lenkkeilyä. Sen sijaan liitoskivut vihlovat välillä inhottavastikin, mutta eivät ollenkaan yhtä pahasti. Alaselkä kipeytyy rasituksesta herkästi, ja viime viikolla jouduin todella maksamaan kovan hinnan siitä, että olin yhtenä päivänä erehtynyt nostelemaan hallilla putkenpainoja :D Siinä hetkessä ne nousivat ihan näppärästi, mutta seuraavana päivänä jokainen sohvaltanousu tuotti aikamoista tuskaa. Tällä hetkellä pystyn kuitenkin tekemään koirien kanssa lenkkejä suhteellisen normaalisti.

  




Kokonaisuutena en kaikesta huolimatta koe, että raskaus olisi merkittävästi vaikuttanut koirien elämään. Silloinkin, kun olo on ollut huono tai kivut vaivanneet, olen aktivoinut koiria nenänkäytöllä, jumppaamisella ja uusien temppujen opettelulla. Jos tarkoituksena olisi ollut noudattaa tavoitteellista liikuntasuunnitelmaa ja esimerkiksi rakentaa jommallekummalle tiukkaa kisakuntoa, se olisi voinut osoittautua hankalaksi. Onneksi loppujen lopuksi molemmat ovat ”vain” ilokseen ja ilokseni agilitya harrastavia kotikoiria enkä ole joutunut ottamaan stressiä siitä, että jaksottain lenkkeily on ollut aiempaa vähäisempää. Liikuntaan liittyvien muutosten ohella kotiin on tietysti ilmestynyt uudenlaisia huonekaluja ja tavaroita, kuten äitiyspakkaus, jota molemmat koirat innoissaan sen saavuttua tutkivat. Muuten ollaan elelty aika normaalia arkea.

Suurimmat muutokset ovat tietysti vasta edessäpäin. Saa nähdä, miten esimerkiksi lenkkeilyt rattaiden kanssa onnistuvat, tai viihtyykö vauva metsälenkkien ajan kantorepussa. Miten pääsemme koko poppoolla käymään hallilla? Miten koirat reagoivat kotona huutavaan vauvaan? Entä sitten, kun vauva lähtee liikkeelle? Mitä koirat sanovat, kun vauva pääsee vahingossa tukistamaan niitä? Kuinka iloisia koirat ovatkaan, kun vauva aloittaa kiinteiden maistelut ja ne pääsevät siivoamaan sotkut ruokailuiden jälkeen :D

Odotan todella suurella mielenkiinnolla ja innolla sitä, että koirat pääsevät tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Kaveriperheen vauvaa ne ovatkin päässeet muutamaan otteeseen viime aikoina ihmettelemään, ja etenkin Vilu on ollut suloisen rakastunut moiseen olentoon. Se häntää heiluttaen käy välillä nuuhkuttelemassa ja lipomassa vauvaa ja tulee sitten aikuisten luokse tyytyväisenä palautumaan tilanteesta. Teppoa vauva ei ole juurikaan kiinnostanut, korkeintaan se on myös käynyt vähän nuolaisemassa vauvan kasvoja ja korvia. On ollut siis kiva huomata, että molempien suhtautuminen on ollut positiivista mutta ei mitenkään yltiöinnokasta. Toivon, että onnistun pitämään koirilla samanlaisen mielentilan kotona oman vauvan kanssa - eli rakentamaan niille sellaisen fiiliksen, että vauva on kiva ja positiivinen juttu, jonka ympärillä voi olla rennosti ja jonka luota pääsee aina halutessaan pois. Katsotaan, kuinka käy :) Oman jännityksensä tähän loppuun aiheuttaa tietysti Tepon omituinen kipuoireilu, jota päästään huomenna ultraan selvittämään lisää ja josta kirjoitan enemmän, kun jotain selviää.
Kuvat ovat kaikki raskausajalta, eli ihan normaalia, iloista koiranelämää ovat tyypit viettäneet <3














tiistai 17. syyskuuta 2019

MM-viikko!

Jaiks - enää kaksi yötä siihen, kun maailman parhaat agilitykoirakot saapuvat tänne Turkuun taistelemaan maailmanmestaruuksista! Niin hullun jännittävää ja inspiroivaa! Viime vuonna reissasimme neljän tytön porukalla Ruotsiin kannustamaan Soniaa ja Stellaa, mutta tänä vuonna laivamatkan ja yhdeksän tunnin ajon sijaan riittää se, että kaikki selviytyvät tahoiltaan tuohon muutaman kilometrin päähän tutulle Gatorade Centerille. Koirat voivat olla tyytyväisinä kotona ja minäkin käväisen perjantaina kesken päivän yhdellä pakollisella luennolla keskustassa. Helppoa!

Kovin paljon kauemmas en enää näin lähellä - kuukausi ennen - perheenlisäyksen laskettua aikaa olisikaan lähtenyt. Olisi ollut jokseenkin kuumottavaa ryhtyä synnyttämään esimerkiksi siellä Ruotsissa, tai ensi vuonna Viron puolella :D Tältäkin kannalta kotikisat osuivat aivan loistavalle vuodelle! Erityisen hienoa turkulaisista kisoista tekee tietysti sen, että juuri tänä vuonna Sonia ja Stella ovat taas joukkueessa ja pääsevät kotiyleisön eteen esittelemään elämänsä parasta agilitya <3 Olen tässä kesän karsintojen jälkeen vitsaillut toistuvasti, että ystävän suoritusten seuraaminen todennäköisesti käynnistää synnytyksen näin neljä viikkoa etuajassa, mutta mikäs sen ikimuistoisempaa kuin MM-vauva :D


 
Viime viikolla tyypit pääsivät Skanssiin hengailemaan.


Konkreettinen valmistautumiseni MM-katsomoon on toistaiseksi ollut varsin vähäistä. Tai no, ajankohta tietysti varattiin kalenterista jo kevään puolella niin, ettei mikään (sitä yhtä ärsyttävää luentoa lukuunottamatta) osu samalle viikonlopulle. Mies on luvannut hoitaa koiria torstaina ja perjantaina, ja perjantai-iltana vanhemmat käyvät koukkaamassa ne mökille hoitoon sunnuntaihin saakka. Näin ollen kaikki ovat oloonsa tyytyväisiä. Ja lähtölistat on tietysti myös tulostettu heti kun ne vain julkaistiin, eli tänään! Kovin kummoisia merkintöjä en listoihin näin etukäteen osaa tehdä, mutta ajattelin yrittää paikan päällä kirjata ylös havaintoja kiinnostavista koirakoista, jotta niitä osaa sitten ryhtyä seuraamaan kisojen jälkeen.

Eli onhan sitä joitain konkreettisia juttuja tullut tehtyä. Olen myös ylipäätään fiilistellyt niiden kisaavien koirakoiden Instagram-tilejä, joita jo seuraan, ja haikaillut myös itse kisaamisen perään. Meidän oli tarkoitus startata Vilun kanssa ensimmäisillä agiradoilla muutama viikko sitten, mutta tämänhetkisten fyysisten rajoitteideni kanssa ei juokseminen tule kuuloonkaan. Näistä lisää varmaan vähän myöhemmin, kun kirjoittelen jotain kokoavaa raskausajasta koirien kanssa :) Joka tapauksessa fiilis MM-katsomoa ajatellen on tosiaan löytynyt enkä malttaisi millään odottaa torstaiaamua, kun kurvailen busseilla Gatoradelle ja istun 15 kiloa normaalia painavamman ruhoni pehmustettuun penkkiin. Kiitos jo etukäteen teille kaikille huippuagilitya tarjoileville! <3



Tepolla on ollut aika harmillinen loppukesä ja alkusyksy - se on saanut kummallisia kipukohtauksia silloin tällöin. Nyt selvitellään, onko seuraavana edessä ultra vai mitä, kun fyssarilla kaikki on täysin ok, liikkeessä ei vikaa, verikokeissa ei vikaa ja 97% ajasta koira on aivan oma itsensä - syö, juo, riehuu, iloitsee, nukkuu, pöhköilee. Kirjoittelen tästäkin myöhemmin.