Torstaitreeni

Tanjan treeneissä tiistaina harjoiteltiin erästä kohtaa, joka koostui pakkovalssi-jaakotuksesta, persjätöstä ja "ruotsalaisesta kahden käden työnnöstä", kuten sitä tuli nimitettyä. Tänään oli ihan pakko käydä uudelleen kokeilemassa, kun niin vaikealta vaikuttanut ohjaus tuntuikin yllättävän loogiselta (, joskin hyvin haastavalta kuitenkin).

Lisäksi halusin tehdä tänään takaakierto-niistoja, sillä Tanjan vinkki katsoa koiran laskeutumispaikkaan toimi tiistaina niin hyvin. Teppo ei tänäänkään kieltänyt tai oikeastaan edes epäröinyt kertaakaan tulla niistoon. Jes! Kokosin palasista sellaisia pieniä pätkiä, että sain tehtyä aika kääntäviä persjättöjä useampaan kohtaan, sillä haluan todella vahvistaa sekä koiran tulemista niihin että omaa varmuuttani juosta ja tehdä ohjaus loppuun saakka.

Teppo jaksoi oman osuuteni päätteeksi hienosti vielä demonstroida kuvaajina toimineille Lotalle ja tämän kaverille, miten vaikeaa ohjaaminen oikeastaan on. Saivat koiran hyppyjen yli ja putkeen ihan suunnitelman mukaan ^_^

Teppo on <3 ja oma koordinaatiokykynikin tällaisia juttuja tehdessä koko ajan (toivottavasti) kehittyy :D

Kakkosiin!

Jes!

Parasta oli se, että Teppo ei ollut kipeä :) Sen lisäksi tykkäsin siitä, - miten hyvin koira aina pysyy lähdössä <3 - miten hienosti Teppo haki kepit ja teki loppuun, vaikka olin vähän edellä ja valmiina valssaamaan - miten nätisti Teppo tuli valahtaneeseen persjättöön mukaan - miten hyvin suunnittelin persjättökohdan; se tuntui tuohon kohtaan luontevimmalta ratkaisulta ja toteutin ohjauksen. Toki rytmitys oli vähän vajaa, mutta silti: onnistui! - miten nopea Teppo oli - miten sairaan hieno puomi! Ja keinu varsinkin! Luulen, että koira meinasi tosin lentää ylitse ja tajusi vasta hyvin painokkaasta "seesaw"-käskystä jarruttaa, mutta kuitenkin. - että päästiin kakkosiin! Ei jääty odottelemaan kolmea tuntia kakkosten alkua vaan otin startin mieluummin lahjakorttina. Myöhemmin sitten :) - että tuomari ja kolme muuta, vierasta ihmistä tulivat jälkeenpäin sanomaan, että olipa hieno rata. Tuli ihan sairaan kiva fiilis siitä, että sanoivat sen ääneen ^_^ Jee!

Jes!

Keskiviikkokivaa

Olin suunnitellut, että aamun treenireissuun menisi tänään noin 1,5 tuntia ja sen jälkeen ehtisin pyöräillä käymään salilla. No ei se nyt ihan niin sitten mennyt.
Lotta tuli aamulla käymään, kun oli ollut yötä kaverillaan täällä Turussa. Ajettiin uudelle hallille ja huomattiin, että oho, siellä onkin koulutus käynnissä. Käveltiin puolisen tuntia kuitenkin, koska tarvittiin siskoaikaa. Ajattelin, että Lotta voisi heittää meidät suoraan Kärsämäestä Lietoon kotihallille, mutta hups, treenirepussa ei ollutkaan TSAU:n avainta.  Lotta ajoi meidät sitten kotiin hakemaan avaimen ja siitä pudotti keskustaan bussipysäkille. Keskustasta köröteltiin Kohmon lävitse Littoisiin saakka ja käveltiin päätepysäkiltä vartin verran hallille. Treenattiin (tosi hyvin: - Teppo ei oikonut hyppyjen ohitse tai rimojen alitse, - Teppo ei kertaakaan lopettanut keppejä kesken, - Teppo haki aloituksen ensimmäistä yritystä lukuunottamatta aivan oikein - ohjaajakin oli jokseenkin kartalla :) ), minkä jälkeen pistettiin kiireellä kamat kasaan ja käveltiin taas se vartti pysäkille.
Pysäkillä sitten huomasin, että jaa, bussikortti onkin pudonnut jonnekin. Käveltiin takaisin hallin pihaan asti, missä kortti odotti kauniisti ottajaansa. Nappasin sen taskuun ja oiottiin tällä kertaa pysäkille pellon poikki. 20 minuutin jäähkästä tuli 40 minuutin retki.  Lopulta päästiin kotiin vajaan neljän tunnin kuluttua siitä, kun aamulla lähdettiin liikkeelle. 
Sää oli kauniin aurinkoinen kuitenkin, koira ihanasti kuulolla ja innoissaan ja treeni normaalia suunnitellumpi. Mikäs siinä reippaillessa. Teppo on ainakin väsynyt ja kännykkä kertoo, että kilometrejä kertyi reilut kahdeksan aamun aikana.

Pellossa vähän nauratti.

 

(Loppuun pakko pitkästä aikaa: Teppo on maailman paras <3)

Sonian koulutuksessa

Teppo totesi eilen, että turha sitä rimojen yli on yrittää, kun limboamalla kulkee nopeammin. Tätä ajatuksenjuoksua sitten kummasteltiin:

Meillä oli eilen tosiaan ensimmäinen viikonloppukoulutus öö, muutamaan vuoteen? Aika nopeasti sitä taas hahmotti, miten hyvää ulkopuolinen silmä tekee meidän agilitylle: tälläkin kertaa treenilistalle kipusivat esimerkiksi

- se, että ohjaaja ohjaa koiran persjätön jälkeiselle hypylle eikä vain juoksuta tyytyväisenä ohitse

- se, että takaakiertoon voisi ohjata kauempaa ja ylipäätään koiralle voi antaa vähän tilaa (tämä esimerkiksi pakkovalssissa, jossa tyrkkäys vaatii pientä vipuvoimaa

- se, että ohjaaja uskaltaa jättää koiran suorittamaan keppejä, koska kyllä se ne suorittaa

- se, että koira hyppäisi rimojen yli.

Teppo päätti siis alkuun kulkea vähän vaivattomampia reittejä ja oikoa rimojen alitse. En jotenkin usko, että asiasta pitäisi olla kovin huolissaan, sillä koira ei ole koskaan missään muualla tehnyt vastaavanlaista. Jos jotain syytä omituiselle käytökselle pitäisi veikata, yhdistäisin sen siihen, että kun ennen seuranvaihtoa treenasimme ATT:n hallilla, Teppo teki toisinaan samaa ja jälkikäteen ajateltuna sillä on silloin ollut kroppa aika vinksallaan. Koira saattaa siis liittää hallin, sen maton liukkauden ja vaikean liikkumisen yhteen ja toistaa käytöstä vaikka nyt siihen ei pitäisi olla syytä.

Toisaalta jänteet saattavat vielä tuntua pahalta. Ei voi tietää. Koira liikkui kuitenkin hyvin, ei ontunut, ei vaikuttanut kipeältä. Jos käytös toistuu, täytyy miettiä uudelleen. Vähän minua toki jalan tilanne huolettaa, mutta kai tässä on vain tunnusteltava, onko se nyt varmasti ihan parantunut.

Sonian rata oli tosi kiva ja monipuolinen, ja saatiin sillä aikaan hyviä pätkiä. Vähän tuollaiselta sähläämiseltä oma ohjaaminen näyttää, mutta ei se niin justiinsa aina ole.

Lauantaina taas teimme Sonian, kaksilahkeisensa ja koiriensa kanssa 14 kilometrin mittaisen minivaelluksen Raisiossa. Syksy oli kaunis, vilpoinen ja ihana, ja makkara maistui vanhentuneeseen paprikamajoneesiin dipattuna naurettavan täydelliseltä. Tällaisia reissuja voisi tehdä viikoittain, niin rentouttavaa ja samalla virkistävää oli. (Ts. maattiin raatoina kotona loppuilta.) Ihmisiä tuli vastaan sopivan vähän ja käännetty pelto villitsi Sulon juoksemaan ympyrää ja ympyrää ja ympyrää. Teppo kummasteli lehmiä ja oli niin paha, että meinasi luvatta käydä tervehtimässä nuotiopaikalle sattunutta vierasta koirakkoa.

Projekti

Pääsin tänä syksynä yliopistolla luovan kirjoittamisen aineopintoihin. Meitä on ryhmässä reilu kymmenen ja harjoitusryhmät muistuttavat toisinaan ennemmin terapiaistuntoja kuin tylsiä opiskelutapaamisia. Yksi opintojen kursseista on seminaarityyppinen ja jatkuu aina huhtikuulle saakka, ja sen puitteissa kirjoitamme jokainen jonkinlaisen teoksen, sen alun tai sen raakileen.

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa nuortenkirjan, joka sijoittuisi koiraharrastusmaailmaan. Kasvoin itse hevoskirjojen ympäröimänä ja ahmin niitä parhaimmillaan muutaman päivässä, varsinkin kesälomilla. Ratsastusympäristöstä vieraantuneena en ole ajatellut sinne enää palata, mutta sen sijaan olen kypsytellyt mielessäni ajatusta nuoresta tytöstä, joka eksyisi koirien (shelttien) ja niillä harrastamisen (agilityn) pariin. Mietin pitkään, haluanko hyödyntää taitavan ryhmän tukea tällaiseen projektiin vai pysytellä "turvallisemmalla", aikuisemmalla alustalla, mutta päädyin siihen, että tämä teksti jos mikä tarvitsee ulkopuolista apua.

Kuvituskuvaksi pieni pentu useamman vuoden takaa.

Kaikkein vaikeinta tähän mennessä on ollut hahmottaa sitä, minkä ikäiselle kirjoitan; mitkä asiat kiinnostivat itseäni milloinkin, millaisia asioita voin kirjoittaa kirjaan, millaiset juonenkäänteet ovat turhan helppoja ja kliseisiä ja mitkä taas liian vaikeita. Kuinka vaikeaa agilitytermistöä voin käyttää? Onko 18-vuotias ihastuksenkohde liian vanha? Millä luokalla päähenkilöni on? Mihin hän tähtää? Miten hän kulkee hallille?
Tällä hetkellä yritän kirjoittaa auki päähenkilöä, joka ainakin vielä kulkee nimellä Sara. Omista lukukokemuksistani muistan sen, että romanttiset kuviot olivat hevosjuttujen seassa aina kutkuttavan kiinnostavia, joten Sara saa ihastua Joonakseen, ja Markus taas tykästyä Saraan. Joonas tosin taitaa osoittautua vähän epämiellyttäväksi tyypiksi, joka ei sen pahemmin viitsi huolehtia Pinja-bortsunsa lämmittelyistä tai huollosta ylipäätään. Tämän myötä Markukselle saattaa avautua jonkinasteisia mahdollisuuksia.

Projekti jännittää kovasti, sillä nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että aiheenvaihto ei onnistu. Tätä pohjaa tulen työstämään koko lukuvuoden ja todennäköisesti jossain vaiheessa toivomaan, että kirjoittaisin parikymppisille parikymppisten parisuhdesäätämisestä. Sellaisiakin kuitenkin onneksi ehtii. Nyt aion uuvuttaa itseni agilitylla sekä paperilla että ihan in real life myös.

Mutta mikäs tässä uuvuttaessa, kun juuri eilen varmistui (aiheesta nyt toiseen hypähtäen) se, että saamme Tepon kanssa vapaakortin uudelle Telekadun hallille. En osaa sanoin kuvailla, miten tämä muuttaa koko asennetta ja fiilistä harrastamisen suhteen; kolmen tunnin reissujen sijaan nopeita omatoimitreenejä voikin nyt käydä tekemässä tuossa 10 minuutin bussimatkan päässä! Ja ihan mihin aikaan vain koulutusten ulkopuolella! Tähän vielä muutama huutomerkki, jotta selväksi käy: !!

Nyt siis vain toivotaan, että Teppo on tassunsa kanssa ok ja valmis jälleen treenailemaan. Olimme sen kanssa viikonlopun mökillä ja sunnuntaina se sai jatkaa matkaansa muutamaksi päiväksi Lotan luokse, sillä Lotta on lähdössä piakkoin maailmalle ja haluaa viettää sitä ennen aikaa koiran kanssa. (Oli myös vaikeaa ottaa koiraa kotiin, kun isä ei suostunut antamaan sitä sylistään pois.) Tyyppi palailee Turkuun torstai-perjantai-akselilla ja pääsee testaamaan uutta hallia aika asappina.

Sellaista tähän tiistaihin. Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia ideoita ja ehdotuksia tekstin suhteen, sillä olen hieman vielä ulapalla siitä, miten kietoa nuori lukija agilitymaailman verkkoihin.

Parannellessa

Tepon tassu on voinut oikein hyvin. Koira on liikkunut normaalisti nyt jo viikon, joten uskoisin, että vammasta selvittiin säikähdyksellä. Tällä viikolla ollaan tehty jo tunnin mittaisia lenkkejä, joilla Teppo on saanut spurttaillakin ja pitkästä aikaa treenata vähän tokoliikkeitä.

Agilitytreenit jätettiin kuitenkin eilen vielä suosiolla väliin. Voi olla, että käymme huomenna tai perjantaina pyörähtämässä hallilla jalkaa kokeilemassa, mutta ainakin rankat esteet saavat odottaa ensi viikkoon. Kova hinku olisi päästä taas radalle juoksentelemaan! Ensi viikon sunnuntaina olemme menossa Sonian pitämään koulutukseen ATT:lle ja siitä viikon kuluttua olisi tiedossa jälleen kotikisat. Toivotaan, että jänne on nyt tosiaan kunnolla levännyt ja parantunut eikä mitään sen kummempia takapakkeja saada aikaiseksi.

Eilen otin aamulenkille pitkästä aikaa mukaan kameran, kun ajelimme bussilla Länsikeskuksen metsikköihin rentoutumaan työrupeaman päätteeksi. Tepon turkki alkaa olla aika karmeassa, muodottomassa kasvuvaiheessa :D

Teppo pieni pullukka <3