Juoksuaika ja jälkeä

(c) Bea

Joitain minuutteja edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen kävin tarkastamassa tilannetta Vilun takajalkojen välissä, kun Teppo niin kovasti paikkoja yritti päästä nuuhkimaan. Teppo oli jo muutaman päivän ollut nenänsä kanssa Vilusta normaalia kiinnostuneempi mutta ennen tiistaita en todellakaan osannut ajatella, että kyseessä voisi olla mitään normaalitilannetta kummempaa. Siinä sitten kuitenkin totesin, että jaaha, verta vuotaa.

Vilu-rukka aloitti juoksunsa siis jo kahdeksan kuukauden ikäisenä! Pieni pentuparka. Se on ollut kovin hellyydenkipeä, vähän nuutuneen oloinen ja normaalia paljon rauhallisempi. Osa käytöksestä on varmaan yhdistettävissä myös lämpimään säähän mutta esimerkiksi tuo läheisyyden hakeminen on ollut normaalia voimakkaampaa jo yli viikon ajan. Teppo on nyt ollut Vilusta välillä kiinnostunut, nuuhkutellut ja käynyt joitain kertoja vähän liehittelemässä pentua, mutta se on uskonut ihan pelkästä "krhm"-huomautuksesta, että nyt täytyy siirtyä takavasemmalle. Lattioita Teppo nuoleskelee mutta ihan kiva vain, ettei tarvitse kulkea koko ajan itse rätin kanssa :D Joskin aika hyvin Vilu itsensä puhtaana onkin pitänyt.

Olin itse koko tiistai-illan aivan hämmentynyt ja järkyttynyt. Minulla ei tosiaan ole koskaan aiemmin ollut narttukoiraa ja olin henkisesti valmistautunut siihen, että Vilu aloittaisi juoksunsa äitinsä tapaan vasta yli vuoden ikäisenä eli joskus syksyllä. Tepon leikkaamistakaan ei olla sen tarkemmin vielä suunniteltu. Koirat saivat nyt nämä päivät viettää yksinolonsa eri huoneissa ja jotta vahingoilta varmasti vältytään, Teppo matkasi tänään äidin kyydillä mökille ja jatkaa sieltä ainakin viikoksi, todennäköisesti kahdeksi Helsinkiin evakkoon. Ei saada treenejä taaskaan rullaamaan mutta sille ei nyt voi mitään.

(c) Bea

Tosin jälkeä Teppo ehti tokon lisäksi tehdä samoin kuin Vilukin. Viikko sitten molemmat saivat harjoitella peltomakkarajäljet anopin mökillä ja eilen suuntasimme lentokentän lähelle Emmin kanssa treenaamaan neljän koiran kanssa. Tepon ja Vilun jäljet olivat vielä aika lihapullapitoisia mutta molemmat koirat myös tekivät todella tarkkaa ja keskittynyttä työtä. Erityisesti Vilun kanssa alan kyllä innostua noiden jälkien tekemisestä, sillä se selvästi tykkää puuhasta ja malttaa edetä tarkasti ja huolella. Sen eilisen ensimmäinen jälki oli aika epätasaisessa maastossa ja vähän mutkittelikin, mutta tämä ei vaikuttanut haittaavan lainkaan. Tepon jälki oli kaareva mutta tasaisella alustalla ja Vilun viimeinen taas ihan vain kolmen metrin mittainen superkiva lopetus treenille.

Nuuhkuttamisen lisäksi tyypit saivat harjoitella odottelua silloin kun Emmin kanssa jälkiä talloimme, ja Vilu kyllä yllätti minut todella positiivisesti. Se ei ole vielä käytännössä lainkaan joutunut odottamaan niin, että sitoisin sen jonnekin ja lähtisin itse kauemmas. Nyt sen oli oltava paikoillaan muutama pitkäkin pätkä. Oletin, että pentu olisi aloittanut aivan hirveä konsertin, mutta se tyytyikin vain tuijottamaan tekemisiäni tiiviisti. Jee!

Eilisillan, tämänaamuisen pitkän jokirantalenkin ja nyt päivällä kolmen tunnin kaupunkihengailun jäljiltä Vilu vaikuttaa aikamoisen väsyneeltä ja saakin nukkua koko loppupäivän. Teinipentu on ansainnut oikein superpitkät yöunet!

(c) Bea

Treenikentällä

Vietimme aamupäivän taas Bean kanssa TPH:n treenikentällä Raisiossa. Vilu sai aivan alkuun ensimmäisen kerran ikinä kaulapannan kaulaansa ja harjoitella kauniisti kulkemista autolta kentälle. Olin valmistautunut yleiseen riehumiseen, josta rauhoittumiseen olisi kulunut käytännössä koko ensimmäisen kierroksen treenivuoro, mutta pentu tajusikin jutun juonen nopeasti ja rauhallisesti tyytyi kulkemaan suurin kiitoksin ja palkkailuin nurmikolle. Babykoira aina välillä yllättää.

Kentälläkin Vilun mielentila oli erinomaisen rauhallinen, kun alkuun palkkailin sitä maahan-seiso-vaihdoksista, joita kotona olen muutaman kerran kokeillut. Vilu on kova ennakoimaan ja tarjoamaan mitä ikinä keksiikään, joten tällaisissa liikkeissä sille täytyy ihan ajatuksen kanssa ja pienin askelin lähteä rakentamaan kestoa asennoille. Tyyppi vaikutti tajuavan idean aika näppärästi ja ansaitsi moisen jälkeen saada muutaman kerran juosta pallolle (ajatuksena siedättää sitä minun juoksuuni).

Vilu pääsi kentälle myös toisen kerran, tällöinkin alkuun kauniisti pannassa kulkien, ja kiersi suurta muovitötsää agilitymielessä. Pieni erotti suunnat erinomaisesti mutta se teki varsinkin toiseen suuntaan niin, että kohteen taakse juostuaan jäi hidastamaan ja odottamaan palkkaa. Bea huomautti, että minä huudan "jes!"-palkan juuri tuossa kohden, joten todennäköisesti Vilu on tottunut juuri tietyssä kohdassa odottamaan palkan lentävän jonnekin ja jäi siksi kyttäämään. Tämä ei ole erityisen toivottavaa, joten jatkossa paneudumme vähän napakampaan suoritukseen :D
Loppuun Vilu kuitenkin teki muutaman todella hienon kierron niin, että lähetin sen kaukaa ja lähdin saman tien toiseen suuntaan juoksemaan. Pentu on hieno.



Teppokin pääsi innoissaan treenikoiran rooliin. En muista, minkä verran olemme ruutua koskaan harjoitelleet (varmaan lähinnä Teppo on juossut palkalle ruutuun joskus), mutta nyt on ainakin alkeet tehty uudelleen. Frisbee sai toimia kosketusalustana näin alkuun mutta väitän, että jos olisin muutaman kerran ottanut sen jo tuossa lopussa pois, Tepolle olisi saatu kerralla rakennettua jonkinlainen kokonainen suoritus. Ei huonommin! Ensi kerralla sitten vain vaikeuttamaan :) Lisäksi todettiin, että noutokapula ei pysy suussa ja että sitoutuminen tötsän kiertämiseen kaipaa treeniä. Teppo sai leikkiä ja oli hurjan iloinen taas päästessään treenaamaan <3

Kyllä tässä nyt on tullut koiria harjoitettua! Kivaa! Sunnuntaina molemmat saivat myös ajaa pikkuiset jäljet pellossa ja etenkin Vilu oli oikein vakuuttava ainakin näin ummikon silmään; eteni rauhallisesti ja imuroi suurimman osan sydämistä matkan varrella suuhunsa. Tällainen rauhallinen nenänkäyttö tekee sille kyllä erinomaisen hyvää, kun muuten tyyppi tuppaa tekemään kaiken ihan sata lasissa :D Tänään koirat pääsevät vielä rellestämään muutaman bc-kaverin kanssa ja huomenna sitten lepäilevät, kun minulla alkaa uusi työ.

Sairaan seurana erilaiset koirat

Koirien viime viikko sisälsi kahdet toko(/"toko")treenit ja lauantaina Vilu pääsi vielä ensimmäisen kerran metsään harjoittelemaan namiruutua tulevia jälkitreenejä ajatellen. Lenkkeilimme myös Emmin, Susun ja Keenan kanssa Raisiossa ja itseksemme Länsikeskuksen pelloilla, mistä koirat ensin bongasivat houkuttelevan jäniksen ja minä seuraavaksi epämiellyttävän oloisen kyyn. Lauantaina lähdimme vielä miehen porukoiden mökille, missä nelijalkaiset saivat totutella pienten lasten läsnäoloon ja vähän kaikenlaisiin häiriöihin. Itse sairastuin mukavasti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä rajuun vatsatautiin ja kun lopulta pääsimme takaisin kotiin, kuumekin nousi yli 38 asteeseen.

Joten jälleen sairastetaan. Kivaa :D Eipä tässä sitten, koirat saavat lyhyemmät lenkitykset ja minä koitan kotona repiä lukuvuoden viimeisiä suorituksia kasaan. Kandi alkaa olla nyt kypsäriä vaille valmis eikä kurssejakaan ole onneksi varsinaisesti käynnissä enää kuin yksi. Jos tästä keväästä selviän ihan oikeasti hengissä niin sitten on kyllä syytä todella juhlia! Pennusta on kasvanut jossain määrin (krhm) selväpäinen tapaus, kandi on tosiaan tehty (joskin opintopisteitä täytyy varmaan vielä kesällä vähän haalia jostain), hoidin työsopimuksen kunnialla loppuun, sain uuden työpaikan, tein kursseja kolmesta eri aineesta ja olen vielä ystävyyssuhteitakin ehtinyt pitää yllä. Kuulemma avovaimon paikkakaan ei mene uuteen hakuun :D

Teppo on nyt siis saanut jo rasittaa jalkaansa aika lailla normaalisti, joskin agility saa yhä jonkin aikaa olla. Harmittaa kyllä taas olla kuntouttamassa pientä koiraa, joka ei raukka tunnu pitkiä aikoja terveenä pysyvän. Toivon, että tämä viimeisin ontuminen oli tosiaan vain jonkinlainen venähdys lihaksessa eikä mitään sen vakavampaa. Jos vaiva toistuu, kun rasitusta lähdetään lisämään, niin sitten on toki käytävä lääkärissä kääntymässä tarkastettavana. Uskon kuitenkin, että mökkiviikko sinkoiluineen ilman asianmukaisia lämmittäviä tai jäähdyttäviä ravilenkkejä sattui johtamaan pieneen vammaan, joka tuskin sen suurempia hoitotoimenpiteitä (muuta kuin lepoa ja lihashuoltoa) vaatii. En ole asiantuntija sanomaan mutta Tepon tuntien en ihmettelisi ollenkaan. Kokeillaan näin kotikeinoin kun ei koira ole nyt enää kohta pariin viikkoon oireillut.

Vilun kanssa taas on ollut hermo välillä aika kireällä viime postauksessakin mainitsemani kuumumisongelman takia. Sillä ei oikein tunnu aina pysyvän pää niin kasassa, että se malttaisi pitää kierroksia jotenkin hallussa, ja nämä stressaavat tilanteet sitten purkautuvat huutona ja sinkoiluna ja riehumisena. Siinä vaiheessa kun tilanne on edennyt huutoon asti, pentuun ei enää käytännössä saa kontaktia, vaan se on vietävä tilanteesta pois ja antava rauhoittua muualla. Jotenkin vain tuntuu, että hankalia paikkoja pennun kanssa tulee yhä useammin ja se kyllä harmittaa ja ahdistaa.
Toisaalta tyypillä tuntuu olevan myös jonkinlainen mörkövaihe meneillään. Se esimerkiksi eilen kauhistui, kun kaksi ihmistä istuskeli normaalisti tyhjän jalkakäytävän reunalla. Vilu oli sitä mieltä, että ohi en kävele, joten kierrettiin sitten kauempaa. Pentu on bongaillut ympäristöstä muutenkin aiemmasta poikkeavia juttuja ja puhissut niille kovasti. Toivon, että tällaiset vähän arkea hankaloittavat piirteet tasoittuvat ajan ja itsevarmuuden myötä :D

Hauska tilanne verrata koiria tässä asiassa toisiinsa kävi itse asiassa juuri äsken, kun kodinhoitohuoneeseen lykkäämäni imuri päätti ottaa hatkat ja kaatui raolleen jäänyttä ovea vasten pamauttaen sen auki. Imurin varsi läimähti keskelle käytävää ja Vilu alkoi ulvoa ja haukkua ja peruutti äkkiä pois. Tepolta pääsi säikähtänyt "puh", se alkoi heiluttaa häntäänsä, meni tarkistamaan tilanteen ja tuli onnellisena ilmoittamaan minulle, että kaikki hyvin. Molemmat saivat rapsutuksia ja kehuja, Teppo välittömästi ja Vilu vähän palauduttuaan, mutta huvitti kyllä seurata reaktioiden eroavaisuutta sivusta :D
(Itsehän säikähdin aivan kuollakseni, kun yhtäkkiä sivusilmällä näin jonkun ihmisen korkuisen asian hyökkäävän keskelle asuntoa. Huh.)

Agilitytreenejä odotellessa!

Tyypit treenaamassa

Voi Teppo! Miten voikaa olla niin innokas ja taitava ja maailman ihanin ja hienoin pieni pullero. Katsokaa nyt toista, vaikkei kunnolla olla vuosiin tokoa tehtykään:




Ei kai siinä muuta kuin liikkeitä kasaan ja kokeista haaveilemaan. Epäilen, että sinne asti koskaan päästään, mutta pääasia, että pienellä sheltillä on treenatessa aina yhtä hauskaa kuin tänään. Sillä ei ole ikinä ollut ei-agilitytreeneissä näin kivaa.

Vilukin pääsi harjoittelemaan harjoittelemistä ja teki maahanmenoja, istumassa pysymistä (huonolla menestyksellä :D) ja pyyhettä kosketusalustana. Tuo pyyhejuttu on aikamoista kokeilua ja vaatii vielä opetustapana reipasta kehittelyä, mutta kai pennulla jokin ajatus on jo päässä suunnata oikeaan suuntaan.
Muuten Vilulla on ollut pienoisia vaikeuksia pitää päätä kasassa kiihdyttävissä tilanteissa, joissa se ei pääse itse vapaasti juoksemaan. Treeniä vain ja helppoja tilanteita alle.