Törmäsin erästä agilityaiheista tutkimusta lukiessani mielenkiintoiseen ajatukseen, jonka olen kyllä aiemminkin kuullut, mutta sen kummempia miettimättä silloin sivuuttanut. Huomioni herättänyt, agilityn tulevaisuuteen viittaava virke kuuluu alkuperäisessä muodossaan näin:
Tutkimuksen "Too good to be a sport? Why dog agility struggles in gaining recognition as a sport" ovat kirjoittaneet Samu Pehkonen sekä Hanna-Mari Ikonen, ja se koskee yleisesti sitä, millä tavalla agilitya on pyritty tuomaan vahvemmin julki mediassa nimenomaan urheilulajina ja miten se joutuu pyrkimyksensä ohella tasapainottelemaan huippu-urheilun ja "koko kansan lajiuden" välillä. Tutkimuksessa on käytetty aineistona sekä haastatteluja lajin toimijoiden (SAGIlaisten, valmentajien ja kilpailijoiden) kanssa että YLE:n ja Helsingin Sanomien agilityaiheisia uutisia, ja se on kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen. Yllä oleva lausahdus jäi mieleeni kuitenkin aivan erityisesti, kun aloin pohtia sitä, mitä tämä tutkimuksen keskiöstä sivupolulle johtava virke todellisuudessa tarkoittaisi.
En osaa sanoa, olenko itse erityistä "huippuluokkaa" vastaan vai puoltaisinko jonain päivänä sellaisen perustamista. Uskon kyllä, että agilityn jatkuvan ammattimaistumisen myötä mainitunlainen luokka tullaan vielä näkemään - tuskin aivan lähivuosina, mutta kenties kymmenen vuoden kuluessa kuitenkin. Kuten Pehkonen ja Ikonenkin mainitsevat, agility on (toistaiseksi) todella poikkeuksellinen laji siinä mielessä, että kaikki sitä harrastavat ja työkseen tekevät kilpailevat samoissa luokissa, oli sitten kyse ammattikouluttajasta tai ensimmäisiin kilpailuihinsa beaglensä kanssa uskaltautuneesta Keimosta. Luokkien eriyttäminen merkitsisi kilpailijoiden arvottamista samaan tapaan kuin jalkapalloilijat nyt arvotetaan taitojensa tai tavoitteidensa suhteen. Siinä missä nelosdivarilaiset eivät pelaa samoissa turnauksissa veikkausliigalaisten kanssa, myös agilitykilpailijat jakaantuisivat tämänhetkisestä yhteiskilpailusta omiin sarjoihinsa.
 |
| Kysyin Tepolta, josko lähdettäisiin lenkille. |
Minkä mukaan erottelu voisi tapahtua, jos nykyisen "all in one" -ratkaisun ohelle perustettaisiin huippuluokka? Päästettäisiinkö kilpailuun vain tietyt osallistujat, jotka valittaisiin päivittyvän rankingin perusteella, vai voisiko paikkansa lunastaa edellisen kauden tuloksilla? Tulisiko huipulle halajavan koirakon todistaa taitonsa jonkinlaisella testiradalla, jonka tuloksen mukaan hänet hyväksyttäisiin ensin koeajalle ja mahdollisesti myöhemmin täysvaltaiseksi huippislaiseksi? Lainkaan systeemiä sen syvällisemmin tuntematta tai ratkaisujen toteutuskelpoisuutta punnitsematta kehittelin itse skenaarioita sille, minkä mukaan eliittiluokka voitaisiin muodostaa:
- Päivittyvän rankingin mukaan. Ilmoittautumishetkellä koirakon on oltava vähintään tietyllä, määritellyllä sijalla.
- Edellisellä kaudella kerätyn rankingin mukaan. Mikäli koirakko on sijoittunut keväällä riittävän hyvin, se saa syksyllä kilpailla huippuluokassa, ja toisin päin.
- Tavoitteiden eli käytännössä ohjaajan päätöksen mukaan. Ohjaaja voi kauden alussa ilmoittaa, kummassa luokassa haluaa kilpailla.
- Säännöllisin väliajoin järjestettävien testiratojen tulosten perusteella. Mikäli koirakko saavuttaa riittävät pisteet/tulokset radalta/radoilta, se on hyväksytty huippuluokan kilpailijaksi.
Käytännön asioista herää tietysti paljon kysymyksiä, joihin vastaamista mahdollinen eliittiluokan perustaminen vaatisi:
Kuinka monta koirakkoa huippuluokkaan otettaisiin, jotta se olisi järkevä tarjota kilpailupäivinä? Toisaalta mihin raja tulisi vetää, jotta luokkaan ei olisi liian helppoa päästä ja se säilyttäisi vaativan/ammattimaisen luonteensa?
Järjestettäisiinkö huippuluokkaa ylipäätään kaikissa kisoissa? Ja mikäli ei, saisivatko seurat itse päättää järjestämishalukkuutensa vai jaettaisiinko kisat ylhäältä päin valituille ajankohdille ja seuroille?
Voisiko huippuluokkaan päässyt/ilmoittautunut kilpailla myös tavisluokissa niin halutessaan? Millä tavalla huippispaikastaan voisi luopua ja pääsisikö tällöin jonosta seuraava poistuneen tilalle?
Millä tavalla eri luokkien ranking-pisteet olisivat verrannollisia keskenään? Kilpailisivatko huippislaiset yhteispisteiden lisäksi omassa rankingissaan? Millainen olisi huippuluokan kauden voittajan titteli - "HM-1 2018"?
Kilpailisivatko huippislaiset esimerkiksi MM-paikoista samalla tavalla kuin nykyäänkin eli niin, että kaikilla karsintoihin päässeillä on yhtäläiset mahdollisuudet saavuttaa joukkuepaikka? Eli olisiko huippuluokka porras kansainvälisille kentille vai vain kansallinen, tasoeroa mittaava/tekevä luokka?
Kilpailisivatko huippislaiset esimerkiksi MM-paikoista samalla tavalla kuin nykyäänkin eli niin, että kaikilla karsintoihin päässeillä on yhtäläiset mahdollisuudet saavuttaa joukkuepaikka? Eli olisiko huippuluokka porras kansainvälisille kentille vai vain kansallinen, tasoeroa mittaava/tekevä luokka?
Ja ehkä mielenkiintoisimpana: millaisia tämän "huippuluokan" radat oikein olisivat? Seuraisivatko suomalaiset tuomarit erityisen vahvasti kansainvälistä agilitya ja piirtäisivät ratansa sen pohjalta? Millaisia taitoja radoilla korostettaisiin ja vaadittaisiin normaalia luokkaa enemmän? Panostettaisiinko tulevaisuudessa luokkiin niin, että niitä tulisivat useinkin arvostelemaan ulkomaiset tuomarit? Tulisiko huippuratojen aina olla erityisen vaativia vai riittäisivätkö nykyiset kolmosluokan radat, joilla sitten kilpailisivat vain parhaat?
Omien ajatuksieni ja myös Pehkosen ja Ikosen artikkelin pohjalta arvelisin, että mahdollisesti tulevaisuudessa valmisteltava eliittiluokka vaatisi agility-yhteisöltä laajemmankin päätöksen ja linjauksen siitä, halutaanko lajin ammattimaistumista kannustaa ja vauhdittaa eli tehdä agilitysta nimenomaan huippu-urheilua vai tarjoaako se ensisijaisesti kaikille sukupuoleen, ikään ja tavoitteisiin katsomatta saman lähtöviivan lähteä pitämään hauskaa oman koiran kanssa. Nämä vaihtoehdot eivät mielestäni sulje toisiaan automaattisesti pois, mutta linjanvetoina ovat varsin selkeät. Mikäli lajin statusta halutaan kehittää niin sanotusti uskottavampaan suuntaan, huippuluokka olisi mahtava tilaisuus tarjota yleisölle jännittävintä mahdollista kilpailua tasaisin väliajoin. En todellakaan sano, etteikö nykyinen kolmosluokka olisi itsessään jo jännittävä - samat koirakothan siellä nytkin kilpailevat kuin mahdollisessa tulevaisuuden omassa luokassaan - mutta erityinen luokka nimenomaan tavoitteellisimmille ja taitavimmille koirakoille kokoaisi yhteen ne, joiden tähtäin lajissa on tavallista harrastajaa korkeammalla. Tämä panos onnistua, oppia ja menestyä korkeimmalla mahdollisella tasolla voisi olla hieno tapa viedä agilitya eteenpäin medioihin ja yleisölle, joka ei ole siitä ennen kuullutkaan mutta joka nauttii jännittävästä penkkiurheilusta.
Kuka tällaista linjanvetoa olisi kuitenkaan oikeutettu tekemään? Millä tavalla siis käytännössä päätettäisiin, lähdettäisiinkö uuden luokan perustamiseen vai pidättäydyttäisiinkö nykyisessä ja toimivassa systeemissä? Minua kiinnostaisi erityisesti kuulla agilitya ammatikseen tekevien mielipiteitä ja mietteitä aiheesta, sillä todennäköisesti huippuluokassa kilpailisivat ne, jotka ovat lajissa vakavissaan sisällä. Toisaalta asiassa olisi pohdittava myös "tavallisten harrastajien" mielipiteitä - koettaisiinko eriytetty taitoluokka heitä tallovaksi vai olisiko oman, ehkä hitaamman koiran kanssa hauskempaa harrastaa jos huippukoirakot olisivat siirtyneet omaan sarjaansa ja näin ollen vähemmälläkin omistautuneisuudella olisi mahdollisuus voittaa?
 |
| Huippukoira in the making. |
Omien ajatuksieni ja myös Pehkosen ja Ikosen artikkelin pohjalta arvelisin, että mahdollisesti tulevaisuudessa valmisteltava eliittiluokka vaatisi agility-yhteisöltä laajemmankin päätöksen ja linjauksen siitä, halutaanko lajin ammattimaistumista kannustaa ja vauhdittaa eli tehdä agilitysta nimenomaan huippu-urheilua vai tarjoaako se ensisijaisesti kaikille sukupuoleen, ikään ja tavoitteisiin katsomatta saman lähtöviivan lähteä pitämään hauskaa oman koiran kanssa. Nämä vaihtoehdot eivät mielestäni sulje toisiaan automaattisesti pois, mutta linjanvetoina ovat varsin selkeät. Mikäli lajin statusta halutaan kehittää niin sanotusti uskottavampaan suuntaan, huippuluokka olisi mahtava tilaisuus tarjota yleisölle jännittävintä mahdollista kilpailua tasaisin väliajoin. En todellakaan sano, etteikö nykyinen kolmosluokka olisi itsessään jo jännittävä - samat koirakothan siellä nytkin kilpailevat kuin mahdollisessa tulevaisuuden omassa luokassaan - mutta erityinen luokka nimenomaan tavoitteellisimmille ja taitavimmille koirakoille kokoaisi yhteen ne, joiden tähtäin lajissa on tavallista harrastajaa korkeammalla. Tämä panos onnistua, oppia ja menestyä korkeimmalla mahdollisella tasolla voisi olla hieno tapa viedä agilitya eteenpäin medioihin ja yleisölle, joka ei ole siitä ennen kuullutkaan mutta joka nauttii jännittävästä penkkiurheilusta.
Kuka tällaista linjanvetoa olisi kuitenkaan oikeutettu tekemään? Millä tavalla siis käytännössä päätettäisiin, lähdettäisiinkö uuden luokan perustamiseen vai pidättäydyttäisiinkö nykyisessä ja toimivassa systeemissä? Minua kiinnostaisi erityisesti kuulla agilitya ammatikseen tekevien mielipiteitä ja mietteitä aiheesta, sillä todennäköisesti huippuluokassa kilpailisivat ne, jotka ovat lajissa vakavissaan sisällä. Toisaalta asiassa olisi pohdittava myös "tavallisten harrastajien" mielipiteitä - koettaisiinko eriytetty taitoluokka heitä tallovaksi vai olisiko oman, ehkä hitaamman koiran kanssa hauskempaa harrastaa jos huippukoirakot olisivat siirtyneet omaan sarjaansa ja näin ollen vähemmälläkin omistautuneisuudella olisi mahdollisuus voittaa?
En ole kaiken tämän pohdinnan jälkeen itsekään aivan varma siitä, mitä mieltä Pehkosen ja Ikosen mainitsemasta ajatuksesta olen. Toisaalta ajatus uudesta, jännittävästä "liigasta" on kiehtova ja tarjoaisi nimenomaan jännitystä ja ehkä jonkinlaista potkua lajiin, mutta toisaalta se saattaisi olla jokseenkin turha. Itseäni tavallisena harrastajana ei haittaisi se, että kilpailisin eri luokissa kuin maan huippukoirakot. Millaisia mietteitä ajatukset teissä herättävät? Kyllä huippuluokalle vai kyllä nykyiselle systeemille? Millaisia hyötyjä ja haittoja suomalaiselle agilitylle uskoisitte neljännestä luokasta aiheutuvan? Kuten Pehkonen ja Ikonen kirjoittavat, kyseessä on vahvasti ammattimaistuva laji, joka varmasti tulee muuttumaan ja mikäli nykyistä linjaa seurataan, "urheilumaistumaan". Sen vuoksi tällaisia asioita on mielestäni tärkeää pyöritellä - joskus ihan vain omassa mielessä ja joskus jopa tekstiksi asti :D
Ja voi hyvin olla, että olen ohittanut aiheeseen liittyvää keskustelua, joten jos olette sellaiseen törmänneet, linkittäkää ihmeessä!
Artikkeli:
Pehkonen, Samu & Ikonen, Hanna-Mari (2018) Too good to be a sport? Why dog agility struggles in gaining recognition as a sport. International Review for the Sociology of Sport 53:6, 745-761.
Tällä hetkellä minä koen että järjestelmää pitäisi muokata niin että nykyinen 3 lk olisi se huippuluokkaa ja 2 lk sitten niille muille. Tällä hetkellä kaikkien tavoite on päästä 3 luokkaan. Sieltä saa tittelit ja esim sm kisoihin osallistumisoikeuden (myös joukkue). 2lk koiran kanssa ei oke muuta tavoitetta kuin nousta 3lk.
VastaaPoistaEn lisäisi suomessa luokkia koska kisaajamäärä ei ole niin suuri että sitä kannattaisi vielä enemmäm jakaa luokkiin.
Mutta ehdottomasti asia jota pitäisi liettiä ja kehittäää. Niin huipuilla kuin muillakin kisaajilla tulee olla kisataso jossa tavoitteita.
Tämäntyyppinen ratkaisu olisi varmaan aika toimiva. Tällä hetkellä kolmosiin pääseminen tuntuu aika itsestäänselvyydeltä eivätkä ykköset ja kakkoset ehkä testaa riittävästi sitä, onko koirakolla taitoja ja mahdollisuuksia pärjätä siellä kolmosissa. Ehkä ongelma tällaisessa muutoksessa olisi kuitenkin se, miten se ihmisten asenteiden sekä myös käytännön osalta tehtäisiin - kun nyt kolmosissa kisaavat kaikki sinne selvinneet tasosta/tavoitteista riippumatta, niin miten pääsyä ryhdyttäisiin nyt rajoittamaan ja selittämään? Vaadittaisiinko koirakolta nykyistä enemmän tuloksia alemmista luokista tai olisivatko rajat tiukemmat (oltava aina esim. tietty etenemä LUVAn saamiseksi)? Miten ihmiset motivoitaisiin siihen, että kakkoset ovat se uusi kolmoset ja kolmosissa sitten taas mennään nykyistä "korkeammalla" tasolla? :D "Two is the new three!" "Number two is the class to do" jne :D
PoistaTuo kisaajamäärä olisi varmasti aika ratkaiseva tekijä asiaa koskevissa päätöksissä, hyvä pointti!
Hyviä pohdintoja ja ajatuksia herättäviä kysymyksiä! Oli mielekästä lukea, kiitos!
VastaaPoistaOlen edellisen kommentoijan kanssa samoilla linjoilla. Vaikeusastetta 2lk ja 3lk tulisi nostaa. Mielestäni viime vuosina 1lk:ssa on jo tapahtunut kehitystä parempaan siten, että koiran ja ohjaajan estetaitoja on haastettu aiempaa enemmän. Kuitenkin muissa kahdessa luokassa Suomessa radat ovat usein mielestäni liian helppoja kun verrataan esim keskieuroopan ratoihin, jossa heidän 2lkn ratansa ovat Suomen vaikeampaa kastia olevia 3lkn ratoja.
Luokkien lisääminen toisi tällä hetkellä oman haasteensa kisajärjestäjille. Ratojen vaikeuttaminen sen sijaan johtaisi parhaimmillaan siihen, että ohjaajat motivoituisivat vielä enemmän kouluttamaan koiriaan ja kehittämään itseään ohjaajina, jos todella haluavat päästä 3. luokkaan. Välillä pelkään trendinä olevan se, että tuomarit eivät viitsi tehdä liian vaikeita ratoja, ja välttyvät näin kisaajien mielipahalta? Toivottavasti tässä on kyse vain omasta tulkinnastani. Jos suomalainen agility haluaa pärjätä maailmalla, "huipputason" kisaajien pitäisi päästä myös treenaamaan vaikeitakin kiemuroita kisoissa. Mitä enemmän radassa on varmistelun mahdollisuuksia, sitä enemmän tulee niitä nollia, mutta kehittääkö se sitten niitä huipputasolla kisaavia kun mietitään keitä maailmalla on vastassa? Menee nyt vähän ohi aiheesta, mutta sellainen tulosten havittelu sen sijaan, että välittäisi siitä miltä oma agility näyttää, kuulostaa enemmin harrastelijan tavoitteelta. Huipputasolla agilityn pitäisi mielestäni näyttää rohkealta yrittämiseltä ja liikkumiselta sekä pyrkimykseltä tavoitella huippuaikoja ja kokeilla erilaisia koiralle opetettuja taitoja.
Tässä nyt muutamia asioita, joita itse tässä mietin kun tätä luin. :) Tulevaisuus näyttää mihin suuntaan tämä kehittyy!
Toisaalta olen sitä mieltä että 1- ja erityisesti 2-luokan ratoja pitäisi vähän vaikeuttaa, jotta kolmosiin pääsy ei olisi ihan itsestäänselvyys keskeneräiselläkin koiralla.
VastaaPoistaKolmosluokassa on taas muutamantyyppisiä kisaajia; kisaajia vailla arvomenestystavoitteita, kisaajia valiotavoitteilla, SM-tavoitteilla ja kisaajia KV-kisatavoitteilla. Valio- ja SM-tavoitteilla olevat ovat nykyisessä viidessä luokassa kisaajia, joista pikku(mini/maksi)luokista ei KV-tasolle ole. KV-tasolle tavoittelijoita on ehkä rankingin ensimmäiset 100 sijoittunutta makseissa nopeasti katsottuna. Joten KV-tasolle olisi menijöitä, ja sitten taas kotimaisien kisojen kisaajia olisi myös. Mielestäni ei olisi ehkä reilua että suomen 3-luokan kaikki kisat tulisivat olemaan KV/EO/MM-tasoisia, koska ei kuitenkaan suuri osa tule olemaan sillä tasolla ikinä.
Tykkäisin jos olisi ns. KV/arvokisa/valio-luokka, jossa parhaimmat pääsisivät kisaamaan keskenään. Mielestäni se voisi olla kaikille avoin, mutta säännöt mukailisivat enemmän KV-sääntöjä kuin kotimaisia sääntöjä (eli ei pikkuluokkia), ja vaikeustaso (ja ihanne-etenemä) olisi sellainen, että kovimmat kisaajat kiinnostuisivat näistä kisoista ja mittelemään taitojaan keskenään. Se voisi olla ylimääräinen rata 3-luokkien yhteydessä, johon saisi (kisoissa vaikka 2 rataa normi 3-luokan rataa ja 1 eliittirata), jolloin ei palkintojakaan tarvisi enempää hankkia. Ja kisanjärjestäjät saisivat valita (vaikka tuomarin mielipiteen perusteella) että järjestetäänkö eliittirata vai ei näissä kisoissa.
Rankingin mukaan en innostuisi mitenkään tästä, koska se on niin vaikea yhtälö jo karsinnoissa yms. Mutta ehkä eliittiluokan voitoista voisi saada pisteitä rankingiin paremmin.