Kotimatkalla kohti bussipysäkkiä huomasin, että koira vähän varoi toista etujalkaa, mutta en osannut edes sanoa, kummasta jalasta oli kyse. Pikku hiljaa ravista tuli epäpuhtaampaa ja epäpuhtaampaa, ja lopulta keskustassa bussipysäkiltä kotiin kävellessä koira ontui ihan reippaasti oikeaa etusta. Tunnustelin sen jo matkalla kokonaan läpi ja kotona useampaan kertaan mutten ole löytänyt minkäänlaista kipupistettä.
Käytiin tässä illemmalla pari kertaa ulkona nurmikolla sen verran, että Teppo sai vähän kokeilla tassua ja nostaa jalkaa. Alkuun se ei varannut jalalle painoa lainkaan, mutta pienen varovaisen etenemisen jälkeen se halusi jo ihan ravatakin, joskin hyvin rumasti ontuen. Koira on iloinen oma itsensä, ei lainkaan kipeän oloinen. Hyvin väsynyt mutta sitä se on kisojen jälkeen aina.
En keksi, mikä kropassa nyt tällä kertaa voisi olla vialla, mutta kyllä tuntuu todella pahalta joutua katsomaan, kuinka toisella ei ole kaikki kunnossa. En oikeasti tiedä, missä vaiheessa Teppoa on alkanut tosissaan sattua, sillä se veti radat aivan täysillä ja hienosti eikä missään vaiheessa käynyt mitään ihmeellistä; ei lentokeinuja, ei liukastumisia, ei törmäyksiä. Toisaalta tiedän kyllä, että vaikka jotain kävisi, tuo ei hevillä agility-ympäristössä sitä näytä, mikäli sen on vielä mahdollista päästä esteille.
Mitä sitten oikein on voinut tapahtua? Muistin tänään iltapäivällä, että koira vaikutti eilen illalla hieman jäykältä pediltä noustessaan. Lisäksi se on ollut viime viikot Helsingissä hoidossa eikä treenannut lainkaan. Voi siis olla, että rasitus oli yksinkertaisesti liikaa näin äkillisesti lisättynä. Toisaalta Lotta on lenkittänyt Teppoa Munkkiniemessä paljon enemmän kuin minä sitä täällä liikutan, sille on heitelty palloja ja se on leikkinyt muiden koirien kanssa. Tänään lämmittelyt ja jäähdyttelyt olivat myös mielestäni aivan riittävät ja samanlaiset kuin aiemminkin; ravia bussipysäkille 10min, pysäkiltä hallille 15min, ennen ensimmäistä rataa ravia 5min + esteiden testailua kentällä pari minuuttia + pientä ravailua hallia ympäri. Ratojen välissä käveltiin hallia ympäri ja ATT:lle päin ja lisäksi tehtiin parit kepit. Pidin koiraa ylipäätään mahdollisimman paljon liikkeessä, kun en saanut varattua kovin rauhallista häkkipaikkaa ja tuntui tyhmältä pitää Teppoa stressaamassa radan vieressä.
Jäähkäksi kiivettiin ensin rauhassa viereiselle kalliolle ja sieltä alas, käveltiin kymmenisen minuuttia, kasattiin kamat ja bussipysäkille käppäiltiin noin 20 minuuttia. Tässä vaiheessa ontuminen alkoi.
En tiedä, olisiko koira pitänyt kiikuttaa heti päivystykseen, mutta päädyin varaamaan ajan ortopedille maanantaiaamuksi. Muutaman viisaan mielipide oli katsoa pari päivää ja antaa vamman rauhoittua. Koira ei tosiaan vaikuta mitenkään kivuliaalta vaan se hakee leluakin ja syö normaalisti, joten en usko, että parin päivän levolla olisi merkitystä diagnoosille. Oma uskomukseni ei tietysti ole kovin lääketieteellisesti varma tai vakuuttava mutta näillä mennään nyt. Mikäli Tepon vointi merkittävästi huomenna on huonompi, täytyy miettiä uudelleen. Haluaisin sen asiantuntevalle ortopedille suoraan eikä välikäsien kautta ja senkin vuoksi koetan sinnitellä maanantaihin.
Tällaista on urheilu. Harmittaa, surettaa ja ottaa päähän. Joku ei tosissaan tunnu haluavan, että meidän agilityura ottaisi tulta alleen :D Onneksi kotona odotti lohduttaja, joka heijasi sylissä, kun saman tien tuntui kotiin päästyä parhaalta vain istua lattialle itkemään. Onneksi Teppo on maailman paras, suloisin ja ihanin potilas. Onneksi on vakuutus.
Peukut pystyyn, että kyseessä on vain jokin venähdys tai jokin muu vamma, joka hoituu about kotikonstein!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti