perjantai 22. heinäkuuta 2016

Treeni tänään

Lähdin hallille aamulla vähän huonon suunnitelman kanssa, eli täysin ilman suunnitelmaa. Halusin tsekata keppejä, keinun ja puomin, ja niiden lisäksi tuli kerran testattua pussi ja varmisteltua, että askeleet osuvat A:lla hyvin. Pelkäsin etukäteen, että koko treeni menee aivan puihin juuri sen takia, etten ollut täysin varma siitä, mistä halusin palkata, mutta loppujen lopuksi sain rakennettua juuri sopivan fiiliksen ja kokonaisuuden innokkaalle karvatyypille.

Teppo stiplasi alkuun kaksi kertaa kepeillä. Mielestäni ainakin ensimmäinen hairahdus oli puhdas vahinko, toisessa havaittavissa kenties pientä kiirehtimistä keppivälistä seuraavaan. Todella hyvin koira kuitenkin tuntuu sietävän nyt jo liikettä vierellä ilman, että lähtisi aivan täysillä perään.

Erityisesti pidin siitä, miten reippaasti Teppo teki puomia. Se on ollut sillä aika lahna pitkän aikaa mutta nyt juoksi nätisti loppuun asti. Eikä sekoittanut keinuun. Jee!

Treenirata oli kentällä valmiina, ja sain suhteellisen hyvin kuvattuakin pätkiä joita siitä teimme. Tässä olisi:



Ja koska jäi niin hyvä fiilis, niin:


Uskon vahvasti, että molemmat radat menevät keppien kanssa sekoiluun, mutta ehkä se tästä lähtee. Juuri nyt tuntuu äärettömän hyvältä muistaa taas, miten paljon pidän agilitysta ja miten paljon haluan kilpailla Tepon kanssa.



Palautuslenkki tehtiin vähän poikkeavissa maisemissa, sillä kävelimme keskustaan hakemaan ruuveja ja nauloja erinäisiin kesken jääneisiin muuttoprojekteihin, ja Clas Ohlsonin jälkeen siirryimme jokirantaan luovimaan kansainvälisille markkinoille ihmispaljouteen. Teppo on niin kätevä ahtaissakin paikoissa, etten voi sitä riittävästi ylistää. Sillä oli kivaa ja palkaksi tyyppi sai kotona vielä porsaan ulkofileepihvin. On nyt tyytyväinen ja hyvin väsytetty :) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti