Muutama ajatus pennusta ja agilitysta

… ja Teppo, joka täytti eilen viisi vuotta! Se viettää tämän viikon Helsingissä Lotan lenkitettävänä mutta pääsee juhlimaan agilityhallille heti joulun jälkeen, kun palaa kotiin.

Mihin oikein ovat menneet viisi vuotta? Teppo, maailman paras koira.

Lotta lähetti synttärikuvan.

Täällä Turussa taas Tanja piti meille eilen vuoden viimeiset treenit, joihin Vilu pääsi tuuraamaan isoveljeä. "Treeneissään" Vilu sai

• jatkaa maahanmenon harjoittelua bussissa, hallin ulkopuolella ja hallissa. Pentu alkoi pari päivää sitten tarjota maahanmenoa ja on alkanut hyvin jo liittää vihjeen toimintoon.
• tervehtiä tuttavan Teuvo-kelpietä ja todeta alkujännityksen jälkeen, että iik, sehän onkin aika hauska tyyppi
• syödä paljon nappuloita, kun huomiosta kilpailivat hallissa omaa vuoroa odotellessa sekä ihmiset että muutama huutava koira
• rentoutukseksi juoksennella nurmikolla keskenään, kun mentiin hetkeksi pihan sivuun käppäilemään
• tavata Tanjan, joka piti pennusta kovasti
• tavata muitakin hurjan kivoja ihmisiä
• lopuksi leikkiä omalla vuorollaan esteiden seassa. Vilu osasi taistella, irrottaa (!!), vaihtaa lelua, juosta mukana, vaihtaa suuntaa mukana, syödä välissä namia ja jatkaa heti leikkiä. Se myös riepotti hanskoja Tanjan kanssa ja olisi jatkanut leikkiä vielä, kun lopetettiin.

Ja itse meinasin pakahtua innostuksesta ja ylpeydestä.

Olen viime viikkoina muotoillut mielessäni ideaa siitä, miten ja millaista agilitykoiraa haluan Vilusta rakentaa (mikäli siitä terveytensä puolesta agilitykoiraksi joskus on). Tärkeintä on, että agility on sille leikkiä, ja että se tekee toistoja täysillä ja sopivissa määrin. Periaatteessahan Vilu on nyt jo harrastanut agilitya, kun se on leikkinyt leluilla ja rappukäytävässä oppinut, että keilaava käsi tarkoittaa pitkän käytävän toiseen päähän vierivää nappulaa. Sen kummallisemmasta ei tarvitse pitkään aikaan olla kyse, vaan alkeisharjoituksina haluankin opettaa Vilua

• leikkimään erilaisissa paikoissa ja erilaisilla leluilla (esimerkiksi kotona ollaan käytetty hyväksi muovipusseja ja vessapaperia). Opetan Vilulle palon lelulle mutta toisaalta sen täytyy myös osata irrottaa käskystä (mikä toimii aika hyvin nyt jo o.O) ja vaihtaa nami-lelu-nami-tyyliin, kun tarvitsee. Pääasiassa pentu saa kuitenkin vain nauttia repimisestä ja jahtaamisesta ja voittaa, koska Vilu on maailman vahvin tyttö.
• hahmottamaan Trkmanin cikc/cap- eli meillä varmaan roi/vas-käännökset. En ole vielä ehtinyt aloittaa sheippailua niihin, mutta ajattelin tässä joku päivä tehdä pienet alkeisharjoitukset. Kyseessä ei siis ole alkuun mikään vauhdista tehtävä siivekkeenkierto tai muu vaan lähdetään ihan tarjoamisesta liikkeelle. 
• juoksemaan täysillä. No, sen se jo osaakin, mutta silti.
• tajuamaan vähän ohjauskuvioiden ideaa. Kotona/ulkona/hallilla on helppoa ihan vain juoksennellessa ja leikkiessä tehdä väliin valssia ja persjättöjä ja ehkä takaaleikkauksiakin ihan tasaisella alustalla.
• pysymään paikoillaan ja muutenkin malttamaan. Tätä ei vielä tarvitse mihinkään agilityyn liittyvään liittää, mutta kunhan arjessa vänta-käskystä tulisi aika vahva. Nyt on jo alkeet hanskassa ja Vilun eteen voi heittää nappuloita ilman että se liikkuu, mutta esimerkiksi oman liikkeeni sietämistä ei olla vielä juurikaan harjoiteltu. 
• ylipäätään ymmärtämään, miten hauskaa minun kanssani oleminen ja leikkiminen on, ja olemaan luovuttamatta. Ajattelemaan.

Lähden agilityn suhteen liikkeelle Silvia Trkmanin Foundations-alkeisvideon ohjeilla. Pidän Trkmanin treenaamisessa siitä, että kaiken voi tehdä koiran kanssa yksin ja niin, ettei koiralta vaadita paikallaoloa oikeastaan missään alkeisharjoituksissa ellei sitä erikseen tarvitse harjoitella (toki tarvitsee jossain vaiheessa mutta sen voi tehdä ihan erikseen). Treenaan itse lähinnä ilman kaveria ja tuntuu hyvältä, ettei tarvitse stressata esimerkiksi siitä, että joku olisi pitelemässä pentua kun sen pitää juosta putkeen.

Ja kaikkein tärkeintä: Trkman korostaa sitä, että agility on vain yksi leikki muiden joukossa. Koira tarjoaa toimintoja aktiivisesti ja sitä palkataan onnistumisista.

Pennusta nyt ei vielä tietenkään tiedä, että pääseekö sen kanssa ikinä oikeasti agilityesteille asti. Toivottavasti pääsee, mutta jos ei, niin sitten keksitään jotain muuta. Vilu tarjoaa nyt jo perusasentoa, joten ehkä sille täytyy tokoliikkeitäkin jossain kohden vähän näyttää. 

Ylipäätään minulla on tällä hetkellä Vilun suhteen mukavan varma olo. Se tuli meille jokseenkin yllättäen, enkä ehtinyt pahasti panikoida sitä, että kyseessä on sheltin sijaan bordercollie. Olen suhtautunutkin Viluun koko ajan enemmän omana tyyppinään rotunsa edustajan sijaan - siitä nyt vain sattuu kasvamaan sen kokoinen kuin kasvaa ja se aikoo olla niin aktiivinen kuin aikoo. Olen monta kertaa sanonut, että en minä mitään maksia koska rimaongelmat, mutta nekin sitten tulevaisuudessa ovat ongelma tai ovat olematta :D Katsotaan, mihin asti me minun koulutustaidoillani pääsemme. Vilu ainakin vaikuttaa varsinkin leikkimisensä puolesta niin lupaavalta, että eiköhän sen kanssa aika hauskaa tule olemaan. Aika rauhassa se saa nyt pienenä olla ja vain opetella arjessa toimivaksi koiraksi, mutta niin, että pohjat tuleville harrastuksille ovat kunnossa.

Tuossa se nyt juoksee pahvilaatikko päässä. Nyt jäystää miehen tohvelia. Kohta on todennäköisesti kiinni minun varpaissani.