Ehkä aurinkoisen sään vuoksi. Ja no, ainakin näiden kahden takia:
(c) Sonia
Ollaan tehty tyyppien kanssa paljon kivoja juttuja:
- maanantaina pääsivät juoksemaan Raichun kanssa pellolle ja metsään
- tiistaina Vilu kävi tutustumassa tokoryhmään (!)
- keskiviikkona treenattiin Tepon kanssa hallilla ( <3 ) ja illalla Vilu kävi pulikoimassa elämänsä ensimmäiset pulikoinnit. Lisäksi koirat saivat kantaa kaupasta hienot Rauh-luunsa kotiin oikein ylpeinä.
- eilen aamulenkki Sonian kanssa vähän venähti, kun metsäretkelle tuli mittaa kahden tunnin ja 45 minuutin verran. Ihanin ja rauhoittavin lenkki pitkään aikaan! Kokonaisuudessaan reissuun meni meiltä neljä tuntia.
Olen saanut kandin lopultakin tosissaan aloitettua ja se alkaa tässä hiljalleen muotoutua ihan kivaksi paketiksi.
Mies haki äsken kaupasta aamiaiseksi croissantin ja kaurakaakaota.
Aion yrittää Tepon kanssa saada tokon alo-liikkeet kuntoon.
Aion tänään ihan vain lepuuttaa koiria.
(Aion yrittää kestää tämän surkean takatalven, joka viime yönä Turkuun laskeutui. Hengitän syvään. Ja pysyn sisällä.)
Viikko sitten tanssimme ystäväni kanssa lempipaikassamme aamukolmeen asti. Hiukset auki ja pää pilvissä riehuminen ja nauraminen ja laulaminen ja liikkuminen pimeässä, täydessä yökerhossa on kyllä metsälenkkien ohella maailman parasta terapiaa.
Olen valokuvannut! Mistä todiste tässä ja tulevissa postauksissa.
Treenasin eilen portaissa niin, että oksennus oli taas hyvin lähellä. Miten niin huonosta olosta voikin tulla niin hyvä olo!
Ja vielä; innostuin Instagramin tarinatoiminnosta. Jos joku ei vielä seuraa, niin löytyy käyttäjänimellä @ellakaij.
Baby girl ja korvat, jotka todella näyttävät jäävän juuri näin.
Nyt on Teppokin taas kotona. Tuntuu siltä, kuin se olisi ollut Lotalla hoidettavana ikuisuuden. Ehdin ihan tottua olemaan vain yhden koiran kanssa mutta nyt niitä onkin jälleen tuplasti <3
Reissasimme eilen Vilun kanssa Helsinkiin, ja tänään aamupäivällä pakkasin koirat laina-autoon ja ajelin Puolarmetsään vähän väsyttämään niitä ennen Marin hoitavia käsiä. Lähinnä ajatuksena olisi varmistaa, että Vilu ei olisi aivan all over the place hoitotilanteessa, ja suunnitelma toimi: Mari aloitti hoitamisen pennusta aika napakasti eikä Vilu lainkaan protestoinut.
Marin löydökset pennun kropasta olivat varsin huonoja, joskin nyt kropan pitäisi olla suoristettu ja avattu ja Vilun helpompaa jatkaa kasvamista. Sen niska oli kiertynyt edestä katsottuna vastapäivään ja sillä tavalla saanut koko selän mutkalle. Olen aiemmin ihmetellyt Vilun tapaa täristää sen etujalkoja aina välillä, ja kuulemma tapa mitä todennäköisimmin johtuu niskan kipeydestä.
Lisäksi oikea takajalka kääntyi sisäänpäin ja vasemmassa lonkassa oli kireyttä. Vilun oikealle taipuneen hännä pitäisi viikossa suoristua, joten siitä on mahdollista nähdä aika hyvin, onko hoito vaikuttanut toivotulla tavalla.
Tepolle jäi lopusta aikaa vain parisenkymmentä minuuttia, mutta siitä ei löytynytkään muuta kuin pientä kireyttä viimeisestä selkänikamasta (about). Tyyppi makasi silmät ummessa ja onnellisena ja nautti Marin kosketuksesta. Hullua ajatella, että ensimmäisellä kerralla vuosia sitten Teppo huusi ja tärisi, kun se oli niin kipeä.
Nyt tyyppien pitäisi siis olla rentoja ja hyväntuulisia ja letkeitä ja onnellisia! Tuossa ne makoilevat lattialla, pentu etenkin aika väsyneen oloisena. Bussimatka takaisin Turkuun olikin hyvin rauhallinen. Huomisen koirat saavat viettää hihnassa käsittelystä toipuen, mutta perjantaina pääsemme lenkkeilemään yhdessä uuden bc-tutun kanssa.
Tuntuu ihan sunnuntailta, mutta tässähän on enää kaksi päivää ennen kuin alkaa oikea viikonloppu! Kivaa!
Näiden agilityn alkeiden opettelu on ollut Vilun kanssa monella tapaa varsin jännittävää. Minun aivoni eivät ole vielä aivan kääntyneet oikeanlaiseen bc-asentoon niin, että osaisin ennustaa mahdollisia ongelmia, joita harjoitellessa voi ilmetä. Jälkikäteen on sitten aina laitettava aivonystyrät töihin ja pohdittava, kuinka lähestyä haasteita.
Hurja babykoira ihan pienenä.
Olimme esimerkiksi äsken tyhjällä hiekkakentällä harjoittelemassa sitä kiertämistä hienon itse rakennetun tötteröviritelmän kanssa. Namilla palkattuna sain Vilulta oikeanlaisia suorituksia, mutta niistä osan aika äänekkäitä. Tässä ilmenee haaste numero yksi: missä määrin jättää palkkaamatta haukullisista toistoista ja millä tavalla ilmoittaa, että ne eivät ole haluttuja? Mielestäni ei ole selkeää vain jättää palkkaamatta, sillä se lähinnä vain kiihdyttää Vilua ("Saatana anna jo palkka! #€%!&!"). Olen aika reippaasti itse esimerkiksi kääntänyt selän / noussut seisomaan / vienyt palkan mahdollisuuden pois. Tämä on aika kova rangaistus tilanteessa, jossa pentu tavoittelee palkkaa periaatteessa ihan oikealla suorituksella mutta pienellä, ei-halutulla lisämausteella. Se on kuitenkin toiminut mielestäni aika hyvin ja vähentänyt joka kerta turhaa äänenkäyttöä, eikä Vilu ole ottanut itseensä, kun hiljentymisen jälkeen olen sitä kovasti kehunut ja palkannut ja tehtävä on sitten otettu heti uudelleen.
Lelun kanssa sitten taas Vilu keräsi kierroksia sen verran, että lähti flänkkäämään minua ja tötsää ympäri, palloa vain tuijottaen. Alkuun en tiennyt yhtään, miten ratkaista tilannetta, sillä sanallinen vihje ei soittanut paimenmoodiselle mitään kelloja. Ongelmahan tässä tilanteessa nyt jälkikäteen ajateltuna on se, että tötsällä ei ole riittävän suurta arvoa Vilulle; pentu ei koe, että kiertäminen olisi tie hauskanpitoon. Oli hieman vaikeaa saada pentua palkattua ja näytettyä sille että hei, sen lelun saa nimenomaan tekemällä saman asian kuin äsken ruoalla, kun se vain kyttäsi jo valmiiksi matkalla juoksemaan pallon perään.
Sain sen verran ajatuksesta kiinni, että leikitin pennun lelusta repimällä aika lähelle tötsää, pyysin irrottamaan ja annoin tarjota. Epäonnistuneita yrityksiä oli paljon, mutta pikku hiljaa tyyppi alkoi selvästi tajuta kiertämisen ja lentävän pallon yhteyden. Saatoin jäädä jo vähän kauemmaksi leikittämään, ja lopussa myös tein niin, että Vilu irrotti pallosta kauempana, kävin hakemassa sen, kävelimme yhdessä tötsää kohti ja tyyppi tarjosi itse aika kaukaa jo kiertämisen. Näistä se sai hurjan suuren palkan; juoksin pennun kanssa edestakaisin kenttää pitkin (ja tein siinä samalla valsseja ja persjättöjä mukavasti sekaan).
Olisin voinut hyvin lopettaa jo paljon aikaisemmin kuin nyt lopetin, mutta päätin olla tavallaan epäreilu ja vähän puskea Vilua. Lopettamalla siihen, että en saa pennulta oikeasti hyviä, haluttuja suorituksia, olisin ehkä säästänyt molempien hermoja ja keskittymiskykyä, mutta halusin vähän testata sitä, millä tavalla Vilu reagoi, kun en niin sanotusti luovuttanut. Olen sitä mieltä, että koiralta ei yleisesti ottaen voi vaatia mitään, mutta sitä voi haastaa ja sitä voi kokeilla, ja sitä tässä yritin. Jos Vilu olisi esimerkiksi sulkeutunut täysin - ottanut pallon ja juossut kentän reunalle murjottamaan - olisin kokonaan purkanut "treeni"tilanteen ja ihan vain leikkinyt ja palkannut osallistumisesta yhteiseen olemiseen. Pentu kesti mielestäni kuitenkin tosi hyvin, ja sen suoritukset selvästi paranivat, mikä oli tavallaan "voitto".
Niin hyvä mieli kokeilusta ei kuitenkaan jäänyt, että sellaista kovin yleisesti harrastaisin. Keskimäärin haluan pystyä palkkaamaan koiraa lähes joka toistosta niin, että se kokee onnistuvansa hyvin helposti. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, kun tilanne on testattu, ja ensi kerralla tiedän, millaista reaktiota Vilulta voi odottaa. Tehtävä on sille periaatteessa hyvin yksinkertainen, sillä se kotona tietää tasan tarkkaan, mitä "vasvas" tarkoittaa; kierrä vasemmalle tolppaa, kunnes saat siitä palkan. Lelun lisääminen yhtälöön sitten taas vaatii minulta ajatustyötä ja soveltamista niin, että pennun on ensi kerralla helpompi onnistua välittömästi.
Lisäys muutama minuutti julkaisun jälkeen: Haa! Nyt soi yksi kello. Ensi kerralla ainakin kokeilen harjoitusta kahden lelun leikkinä, sillä se toimii tyypin kanssa todella hyvin ja voisi vähän helpottaa tuota "välttelykäytöstä".
-
Tällaisin analyyttisin miettein tiistaiaamuun! Me lähdemme iltapäivällä Helsinki-reissulle, kun koirat pääsevät huomenna molemmat Marin käsiteltäviksi Espooseen. Aika jännä kuulla, että millaista kommenttia Vilu kropastaan saa :)
Kauniista paikasta, jonka itselleni rakensin nostamalla rakkaan työpöydän ikkunan ääreen. Kukista, jotka onnistuin pelastamaan. Valosta sisällä. Valosta paljon.
Pieni prinsessa täyttää tänään jo puoli vuotta! Siitä on kasvanut aika railakas, jaksoittain hellyydenkipeä ja nopea tyttö, joka rakastaa kaikkein eniten metsässä juoksemista, leikkimistä ja syömistä. Se on noin puoli metriä korkea ja painaa oletettavasti reilut 13 kiloa. Täytyy vielä punnita.
Lisäys: vaaka näytti illalla 13,8 kiloa :)
Synttäriaamunsa sankari aloitti oksentamalla kuudelta aamulla matolle jonkin kiinteän asian, joka näytti kynnettömältä sormelta. Se oli punertava ja joustava ja olen ollut huonovointinen koko päivän tämän ihanan yllätyksen siivottuani. En ymmärrä, minkä eläimen mikä osa voi olla kyseessä ja mistä pentu sellaisen on edes saanut käsiinsä.
Ihanan aloituksen jälkeen juhlintaa jatkettiin pienellä hallisessiolla. Vilu sai taas juosta putkiin, vähän kiertää siivekettä ja tehdä myös poispäinkäännöksiä.
Viikonloppuna taas pentueesta neljä oli paikalla, kun treffasimme ATT:n hallilla ja jatkoimme siitä ensin niitylle juoksemaan ja sitten Bean luokse istuskelemaan. Pennut leikkivät kaikki todella kivasti keskenään ja Vilun pieni treeni hallilla oli aivan mahtava pieni treeni ^_^
Viime päiviltä kännykkään on tarttunut tällaista:
Vilu ja siskonsa Hippa, joka on oikeasti Vilua isompi :D
Tämä on ollut ihanan rauhallinen ja rentouttava
tietokoneilta. Olen istuskellut sohvalla ja pöydän ääressä katselemassa Suomen
ihanimpia häitä ja lueskelemassa blogeja oikein ajatuksen kanssa. Tarkoituksena
oli valmistella yksi koulutehtävä, mutta kun edes iso kupillinen kahvia ei
saanut aivosoluja liikkeelle, päätin jättää homman huomiselle.
Vilulla on ollut tänään tosi hauskaa. Se hyppi yöllä sänkyyn
ihan vain iloisena tervehtimään (…), pääsi hallille leikkimään ja
juoksentelemaan (joskin paineistui alkuun pienestä kiertoharjoituksesta. Olisi
varmaan vaan pitänyt lukea pentua paremmin ja lopettaa ajoissa, kuten yleensä
näissä tilanteissa aina.) ja lopuksi vielä kirittämään Raichua metsään. Pokemon
juoksi Vilun perässä ja yritti tarrata takista kiinni ja ärisi.
Kotona Vilu on saanut ihanaa kauppahallin jätejauhelihaa,
paljon nappuloita, tuoreen ydinluun, porkkanaa ja sydämiä.
Aamupäivällä alkoi lumimyrsky. Ei enää! Eilen kuulin jo
lokkien ensimmäiset huudot ja olin varma, että pian pääsen kulkemaan
nahkatakissa. Enpä sitten varmaan.
Huomasin tänään, että
haluan syödä terveellisesti
Oatleyn kahvikauramaito on yhä ihanan pehmeää ja täydellistä
käsissäni on viikoittain haava/haavoja Vilun vuoksi. Tänään
aukesi peukalo, kun nappulat sormissani eivät siirtyneet riittävän rivakasti
prinsessan suuhun.
kurssit kannattaisi käydä yliopistolla loppuun saakka,
jottei niitä joutuisi kahlaamaan uudelleen lävitse puolitoista vuotta myöhemmin.
Keskiviikko
Muokkailin videota eilisestä leikkimisestä:
Ja tuosta paineistumisesta tämän verran:
Tein sitten äsken kotona tuota kiertämistä. Vilu tekee sitä
toiseen suuntaan jo ihan käskyn tunnistaen ja kauempaa tolpalle hakien eli tosi
hyvin haukkumatta tai kuumumatta. Täytyy vain opetella siirtämään harjoitus erilaisiin
ympäristöihin. Agilityhalli ei näin äkkiseltään ole ehkä kaikkein helpoin
”uusi” paikka, kun pentu on jo oppinut, että siellä pääsee menemään kovaa ja
pitämään hauskaa ja leikkimään ja riehumaan. Eipä siinä sitten muuta kuin
harjoitellaan.
Lisäksi eilen tuo putki kyllä selkeästi vähän veti Vilua puoleensa.
Kävelimme äsken
Koroisten niityiltä kotiin. Lunta tulee yhä lisää! Ei!
Juttuja, joita tällä hetkellä Vilun kanssa harjoittelemme,
ovat peruutus (alkaa sujua), tuo kiertämisjuttu (vähän junnaa paikoillaan mikä
johtuu ihan minusta), muiden koirien ohittaminen (toiset kiinnostavat toisinaan
liikaa), sängylle hyppimisen lopettaminen (oli pakko nyt ottaa nollatoleranssi
ainakin joksikin aikaa, sitten ehkä luvan kanssa), asennonvaihdot (lähinnä
istu-maahan-istu), orava-asento (minun käteeni tukien) sekä luiden ja rustojen
syöminen pyyhkeen päällä (onnistuu, kunhan olen itse tarkkana). Sille voisi
opettaa ihan mitä vain! Mies on inspiroitunut videoista, joissa koirat hakevat
olutta jääkaapista, ja sen saisin kuulemma seuraavaksi ottaa temppuna
käsittelyyn.
Lotta on tehnyt Tepon kanssa Helsingissä kolmen tunnin
lenkkejä ja keksi nyt Rajasaaren olemassaolon. Teppo päässee siis lähiaikoina
paljonkin leikkimään muiden kanssa. Eilen tuntematon husky oli tosin kuulemma
vienyt Tepolta tennispallon.
Minä olisin halunnut huutaa ja raivota eilen, kun
iltapissatus yhdentoista kieppeillä alkoi jokseenkin huonosti. Olin rapussa
Vilun kanssa avaamassa ulko-ovea, kun huomasin, että noin viitisen metriä oven
ulkopuolella seisoi vastassa lyhytkarvainen collie omistajineen. Nainen nappasi
heti meidät nähdessään koiraa kuonosta (???) kiinni ja mies piteli sitä
hihnasta. Mietin, että kannattaisiko kiertää toisesta ovesta ulos, mutta päätin
kuitenkin ohittaa koiran, kun se kerran näytti olevan jokseenkin hallinnassa.
Ehdimme sitten noin kolmen metrin päähän koirasta kun se
pääsi vetämään päänsä pannasta läpi ja rähjäten lähti juoksemaan kohti Vilua.
Vilu säikähti ja ryntäsi kauemmas, mutta minun refleksini ovat näissä
tilanteissa onneksi sen verran kehittyneet, että ehdin karjaista niin
reippaasti kuin keuhkoista lähti ja hypätä koirien väliin. Collie tuskin oli
aggressiivinen tai olisi oikeasti käynyt Vilun kimppuun, sillä se kääntyi huudostani
mukisematta pois ennen kuin ehti pennun iholle.
Omistajat pyysivät anteeksi ja minä vastasin että ”Ei
mitään, noita sattuu.” Koska niitä sattuu ja omistajista tuntuu varmasti ihan
riittävän pahalta ilman, että heitä alkaisi tilanteesta syyllistää. Vilu söi
hyvällä ruokahalulla heti nappuloita kädestäni ja teki pari temppua nätisti
collien mentyä sisään, mutta kyllä tuollaiset tilanteet valitettavasti aina
jäljen jättävät. Toivon todella, että collien omistajat tajuavat hankkia
koiralleen valjaat ja jatkossa kehittää jonkin muun tavan kulkea muiden ohitse
kuin koiran kuonosta kiinni pidellen.
Päästyämme takaisin sisään raivosin miehelle näistä
tilanteista. Vaikka kuinka niille ei mitään voi niin saavat minut aina näkemään
aivan punaista.
