Osittain epäolennaisia juttuja

Tiistai

Tämä on ollut ihanan rauhallinen ja rentouttava tietokoneilta. Olen istuskellut sohvalla ja pöydän ääressä katselemassa Suomen ihanimpia häitä ja lueskelemassa blogeja oikein ajatuksen kanssa. Tarkoituksena oli valmistella yksi koulutehtävä, mutta kun edes iso kupillinen kahvia ei saanut aivosoluja liikkeelle, päätin jättää homman huomiselle.

Vilulla on ollut tänään tosi hauskaa. Se hyppi yöllä sänkyyn ihan vain iloisena tervehtimään (…), pääsi hallille leikkimään ja juoksentelemaan (joskin paineistui alkuun pienestä kiertoharjoituksesta. Olisi varmaan vaan pitänyt lukea pentua paremmin ja lopettaa ajoissa, kuten yleensä näissä tilanteissa aina.) ja lopuksi vielä kirittämään Raichua metsään. Pokemon juoksi Vilun perässä ja yritti tarrata takista kiinni ja ärisi.

Kotona Vilu on saanut ihanaa kauppahallin jätejauhelihaa, paljon nappuloita, tuoreen ydinluun, porkkanaa ja sydämiä.

Aamupäivällä alkoi lumimyrsky. Ei enää! Eilen kuulin jo lokkien ensimmäiset huudot ja olin varma, että pian pääsen kulkemaan nahkatakissa. Enpä sitten varmaan.

Huomasin tänään, että

haluan syödä terveellisesti

Oatleyn kahvikauramaito on yhä ihanan pehmeää ja täydellistä

käsissäni on viikoittain haava/haavoja Vilun vuoksi. Tänään aukesi peukalo, kun nappulat sormissani eivät siirtyneet riittävän rivakasti prinsessan suuhun.

kurssit kannattaisi käydä yliopistolla loppuun saakka, jottei niitä joutuisi kahlaamaan uudelleen lävitse puolitoista vuotta myöhemmin.

Keskiviikko

Muokkailin videota eilisestä leikkimisestä:

Ja tuosta paineistumisesta tämän verran:

Tein sitten äsken kotona tuota kiertämistä. Vilu tekee sitä toiseen suuntaan jo ihan käskyn tunnistaen ja kauempaa tolpalle hakien eli tosi hyvin haukkumatta tai kuumumatta. Täytyy vain opetella siirtämään harjoitus erilaisiin ympäristöihin. Agilityhalli ei näin äkkiseltään ole ehkä kaikkein helpoin ”uusi” paikka, kun pentu on jo oppinut, että siellä pääsee menemään kovaa ja pitämään hauskaa ja leikkimään ja riehumaan. Eipä siinä sitten muuta kuin harjoitellaan.
Lisäksi eilen tuo putki kyllä selkeästi vähän veti Vilua puoleensa.

 Kävelimme äsken Koroisten niityiltä kotiin. Lunta tulee yhä lisää! Ei!

Juttuja, joita tällä hetkellä Vilun kanssa harjoittelemme, ovat peruutus (alkaa sujua), tuo kiertämisjuttu (vähän junnaa paikoillaan mikä johtuu ihan minusta), muiden koirien ohittaminen (toiset kiinnostavat toisinaan liikaa), sängylle hyppimisen lopettaminen (oli pakko nyt ottaa nollatoleranssi ainakin joksikin aikaa, sitten ehkä luvan kanssa), asennonvaihdot (lähinnä istu-maahan-istu), orava-asento (minun käteeni tukien) sekä luiden ja rustojen syöminen pyyhkeen päällä (onnistuu, kunhan olen itse tarkkana). Sille voisi opettaa ihan mitä vain! Mies on inspiroitunut videoista, joissa koirat hakevat olutta jääkaapista, ja sen saisin kuulemma seuraavaksi ottaa temppuna käsittelyyn.

Lotta on tehnyt Tepon kanssa Helsingissä kolmen tunnin lenkkejä ja keksi nyt Rajasaaren olemassaolon. Teppo päässee siis lähiaikoina paljonkin leikkimään muiden kanssa. Eilen tuntematon husky oli tosin kuulemma vienyt Tepolta tennispallon.

Minä olisin halunnut huutaa ja raivota eilen, kun iltapissatus yhdentoista kieppeillä alkoi jokseenkin huonosti. Olin rapussa Vilun kanssa avaamassa ulko-ovea, kun huomasin, että noin viitisen metriä oven ulkopuolella seisoi vastassa lyhytkarvainen collie omistajineen. Nainen nappasi heti meidät nähdessään koiraa kuonosta (???) kiinni ja mies piteli sitä hihnasta. Mietin, että kannattaisiko kiertää toisesta ovesta ulos, mutta päätin kuitenkin ohittaa koiran, kun se kerran näytti olevan jokseenkin hallinnassa.

Ehdimme sitten noin kolmen metrin päähän koirasta kun se pääsi vetämään päänsä pannasta läpi ja rähjäten lähti juoksemaan kohti Vilua. Vilu säikähti ja ryntäsi kauemmas, mutta minun refleksini ovat näissä tilanteissa onneksi sen verran kehittyneet, että ehdin karjaista niin reippaasti kuin keuhkoista lähti ja hypätä koirien väliin. Collie tuskin oli aggressiivinen tai olisi oikeasti käynyt Vilun kimppuun, sillä se kääntyi huudostani mukisematta pois ennen kuin ehti pennun iholle.

Omistajat pyysivät anteeksi ja minä vastasin että ”Ei mitään, noita sattuu.” Koska niitä sattuu ja omistajista tuntuu varmasti ihan riittävän pahalta ilman, että heitä alkaisi tilanteesta syyllistää. Vilu söi hyvällä ruokahalulla heti nappuloita kädestäni ja teki pari temppua nätisti collien mentyä sisään, mutta kyllä tuollaiset tilanteet valitettavasti aina jäljen jättävät. Toivon todella, että collien omistajat tajuavat hankkia koiralleen valjaat ja jatkossa kehittää jonkin muun tavan kulkea muiden ohitse kuin koiran kuonosta kiinni pidellen.

Päästyämme takaisin sisään raivosin miehelle näistä tilanteista. Vaikka kuinka niille ei mitään voi niin saavat minut aina näkemään aivan punaista. 

Sellaisia juttuja. Sitten treenaamaan.