Viikon mukavat

Oi, miten onnellisia päiviä!

Ehkä aurinkoisen sään vuoksi. Ja no, ainakin näiden kahden takia:

(c) Sonia

Ollaan tehty tyyppien kanssa paljon kivoja juttuja:

- maanantaina pääsivät juoksemaan Raichun kanssa pellolle ja metsään

- tiistaina Vilu kävi tutustumassa tokoryhmään (!)

- keskiviikkona treenattiin Tepon kanssa hallilla ( <3 ) ja illalla Vilu kävi pulikoimassa elämänsä ensimmäiset pulikoinnit. Lisäksi koirat saivat kantaa kaupasta hienot Rauh-luunsa kotiin oikein ylpeinä.

- eilen aamulenkki Sonian kanssa vähän venähti, kun metsäretkelle tuli mittaa kahden tunnin ja 45 minuutin verran. Ihanin ja rauhoittavin lenkki pitkään aikaan! Kokonaisuudessaan reissuun meni meiltä neljä tuntia. 

Olen saanut kandin lopultakin tosissaan aloitettua ja se alkaa tässä hiljalleen muotoutua ihan kivaksi paketiksi. 

Mies haki äsken kaupasta aamiaiseksi croissantin ja kaurakaakaota.

Aion yrittää Tepon kanssa saada tokon alo-liikkeet kuntoon. 

Aion tänään ihan vain lepuuttaa koiria. 

(Aion yrittää kestää tämän surkean takatalven, joka viime yönä Turkuun laskeutui. Hengitän syvään. Ja pysyn sisällä.)

Viikko sitten tanssimme ystäväni kanssa lempipaikassamme aamukolmeen asti. Hiukset auki ja pää pilvissä riehuminen ja nauraminen ja laulaminen ja liikkuminen pimeässä, täydessä yökerhossa on kyllä metsälenkkien ohella maailman parasta terapiaa.

Olen valokuvannut! Mistä todiste tässä ja tulevissa postauksissa.

Treenasin eilen portaissa niin, että oksennus oli taas hyvin lähellä. Miten niin huonosta olosta voikin tulla niin hyvä olo!

Ja vielä; innostuin Instagramin tarinatoiminnosta. Jos joku ei vielä seuraa, niin löytyy käyttäjänimellä @ellakaij.

Baby girl ja korvat, jotka todella näyttävät jäävän juuri näin.

Leikkimässä ja kipeinä

Johan on ollut viikko. Minä olen ollut kipeä, en kipeä, kuumeessa, saikulla, ihan ok ja nyt taas epämääräisen puolikuntoinen. Vilu taas pääsi viikonloppuna remuamaan äitinsä kanssa, Raichun kanssa, sisarustensa ja isänsä kanssa ja eilen sitä kiikutettiin eläinlääkäriin röntgeniin ja nesteytettäväksi. Teppo sentään on ollut tasainen oma itsensä.

Viime viikon perjantaina tosiaan ensin aamulla Bea tuli Chhainan kanssa niitylle kuvailemaan pentua ja illalla taas "treenailimme" Sonian kanssa pentuja hallilla. Vilu oli kumpaisellakin kerralla hienosti, joskin äitinsä seurassa se tapaa kadottaa korvansa ja keskittyä ankaraan vaanimiseen ja paimentamiseen. Se ei samalla tavalla kyttää mitään tai ketään muuta, mutta äitiin on jostain syystä tarpeellista kohdentaa tuollaista kunnon bc-käytöstä. Ihan on minun puolestani turvallinen ja hyväksyttävä kohde - mieluummin Chhaina kuin autot tai pyöräilijät.

© Bea

Lauantaina oli vuorossa Bean järjestämä pentutapaaminen ATT:n hallilla, minne kokoonnuimme kuudelta illalla. Paikalla olivat kaikki pennut Hippaa lukuunottamatta omistajineen sekä myös isä-Isak sekä omistajansa Saara, josta on kiittäminen alla olevia kuvia. Sain myös kokeilla Isakin ohjaamista muutamalla lyhyellä pätkällä, ja ei vitsi, miten hienolta tuntui! Koiran liike oli jotenkin niin voimakasta ja suurta että fiilis Teppoon verrattuna oli täysin erilainen.

Pennut pääsivät treenaamaan Tanjan ohjeiden mukaan luoksetuloja, kontaktin hakemista häiriössä sekä leikkimistä. Vilu ei juurikaan välittänyt muista pennuista kentällä vaan malttoi keskittyä minun kanssani olemiseen. Oli todella kiva huomata, miten hyvä pohja sille on rakentunut vähäisestä häiriötreenistä huolimatta.
Pienet pääsivät toki myös painimaan keskenään. Isoin pennuista oli 14-kiloinen ja pienin, Kika, 7-kiloinen, mutta hienoisesta kokoerosta huolimatta kaikki leikkivät nätisti yhdessä. Vilusta alkaa kyllä kuoriutua todellinen pieni terroristi; se kiusaa kaveriaan niin pitkälle, että toinen sanoo takaisin, ja suuttuu sitten itse. Koulunpihalla se olisi sellainen kaikkien pelkäämä kiusaaja :D

Kuvat on siis ottanut Saara Kattainen, jolle suuri kiitos!

Loppuun vielä omituisen kauhistuneet ilmeet omistajalta :D Sen kun tietäisi, että mitä päässä oikein tässä kohtaa on liikkunut.

Sunnuntaina aamulla treffattiin vielä yön yli Bean luokse jääneitä Kikaa ja Passoa Koroisten niityillä, ja siellä taas Bea heilui kameran kanssa:

:D <3

Ajattelin, että Teppo olisi tyytynyt vain mököttämään sivussa ja haukkumaan pennuille, mutta se ihan juoksentelikin pienten kanssa ja Passoa pisti maihinkin. Vilu kiusasi kaikkia. Taas.

Minä sain sitten maanantaiksi taas flunssan, joka on jatkunut pitkin viikkoa. Keskiviikkona illalla kuume nousi niin, että en pystynyt jalkasäryn vuoksi kävelemään kunnolla. Vilulla taas oli vatsa sekaisin tiistai-illasta alkaen ja torstaina aamulla se vaikutti kipeältä. Se oli vaisu, venytteli omituisen paljon ja ihmetteli mahaansa. Piipahdimme aamulla pihalla ja siellä pentu vain käveli. Kun tilanne ei muuttunut lainkaan muutamaan tuntiin, soitin Turun Eläinsairaalaan, minne meitä kehotettiin lähtemään mahdollisimman pian.

Ja suurin syy kiireelliselle lääkärikäynnille ja huolelle oli Vilun tapa syödä ulkona kiviä. En muista, olenko maininnut asiasta täällä aiemmin, mutta se tosiaan napostelee ulkona hiekoituskiviä suuhunsa kuin nokkiva kana eli sellaisella vauhdilla, että väliin ei ihan oikeasti ehdi. Se irroittaa todella hyvin käskystä ja isoimmat kivet kyllä sylkee pois, mutta pienet ehtii usein nielaista. Pelkäsin tosissani, että kivistä olisi muodostunut jonkinlainen tukos vatsaan, kun kiidätimme pentua bussissa tutkittavaksi; normaalisti kivet ovat tulleet ulosteen mukana ulos, mutta nyt vatsan oltua sekaisin jo yli vuorokauden niitä ei juurikaan ollut näkynyt.

Eläinlääkäri tutki Vilun ja lisäksi siitä otettiin röntgenkuvat. Pentu saatiin kuvattua lainkaan rauhoittamatta sekä kyljellään että selällään, mikä oli aika hyvä saavutus, joskin tyyppi oli tietysti vähän varjo itsestään. Mahassa ei onneksi ollut lainkaan kiviä ja suolessakin vain yksi tulossa ulos, mutta tapa on oikeasti pakko saada pysäytettyä - se tuhoaa hampaat ja suoliston jatkuessaan. Shokkihoitona voisi toimia kuonokoppa. Luopumiskäsky täytyy toki treenata kuntoon ja vahvaksi, mutta silläkään en usko ehdittävän riittävän nopeasti puuttumaan käytökseen.

Pentu alkoi todennäköisesti olla siis vain kuivunut, ja se sai nestepatin niskaansa sekä lääkkeet kotiin mukaan. Vilu piristyi onneksi jo heti torstaina päiväunien jälkeen ja on ollut tänään täysin oma itsensä, vatsakin normaali aamusta lähtien. Taisimme siis selvitä pelkällä säikähdyksellä, onneksi.

Sellaista siis! Sunnuntaina meillä on Tepon kanssa ATT:llä kolme starttia, joten toivottavasti toivun tästä raivostuttavasta taudista siihen mennessä.

Viimeisen viikon aikana

- olen kaivanut pennun suusta kebabia, hampurilaisen, kokonaisen juuston, leivänkannikan ja kiviä. Nämä kaikki se on löytänyt ulkoa. Sisällä olen puuttunut alushousujen jäystämiseen ja Tepon luun varastamiseen.

- Teppo on päässyt treenaamaan saksalaista ilman vastakättä (eipä tuntunut paljon olevan merkitystä), törkkäysohjausta kepeille sekä avo- että umpikulmasta, putkesta suoraan eteen ampumista ja puomilla kovaa vauhtia 2on2offiin

 - Vilu on oppinyt pyörimään ja yhdistää nyt hauskasti uuden taitonsa perusasentoon hakeutumiseen kiepsahtamalla edestä hyvin tiiviisti vasempaan jalkaan kiinni

- Vilu on myös oppinut koskettamaan kättä

- löysin meille todella kivaa lenkkiseuraa; Vilua kahdeksan päivää nuoremman bc-pennun sekä 8-vuotiaan shelttinartun, jotka ovat myös TSAU:laisia. Pennuilla oli aika hyvät leikit keskiviikkona, ja naureskelimme pienille niin, että huomasimme jossan kohti kävelleemme metsässä ympyrää.

- kestin ilman sokeriherkkuja perjantaihin asti. Eilen talsimme miehen kanssa Arnold'siin ja palasimme kotiin kuuden donitsin kanssa.

- kävin keskustassa niin, että molemmat koirat olivat mukana. Vilu sinkoili vielä sen verran, että palkkauskäsi oli hyvin aktiivisesti käytössä (samoin kuin sekä minun että Tepon hermot). Teppo on onneksi niin ihana ja helppo, että muutamassa vaikeassa kohdassa nappasin vain pennun syliin ja luovin Teppo perässä menemään.

- sain tiimihupparin ja -pipon! Bea tilasi meille pennunomistajille haluamamme tuotteet ja toissailtana käppäilimme Tepon kanssa noutamaan Räntämäestä omat kotiin. Ne ovat ihanat! Kuvassa pipo.

- olen kävellyt päivittäin keskimäärin 14,54 kilometriä. Eniten eilen, jolloin melkein 18.

- olen ihmetellyt, että miten Vilu on ajatellut a) pysyä ehjänä ja b) selvitä hengissä esimerkiksi siihen asti, että sen luusto kuvataan. Se on viime aikoina esimerkiksi juossut päin seinänkulmaa (ja ulvahtanut ja ontunut), kolauttanut päänsä voimalla pöytään (ja vaikuttanut hetken hyvin pöllämistyneeltä), meinannut kaataa peilin päälleen, koettanut kampata ihmisiä juoksemalla jalkoihin, liukastellut ja muuten vain kompuroinut. Toisaalta se on myös juossut hepulirallia keskellä metsää puiden, juurien, kantojen ja risukkojen välissä oikein näppärästi niitä väistellen, joten toivotaan, että se osaa pitää itsestään huolen.

- Teppo on muutamaan otteeseen ilmoittanut pennulle, että tämän esittämä käytös ei ole ok, mikä on todella hyvä asia. Kuten viime postauksessa mainitsin, meillä on ongelmana ollut se, että Vilu on vienyt Tepolta itseluottamusta aika lailla, joten kaikki puolustautuminen on kotiinpäin. Nyt mökkeilyn jälkeen koirat ovat onneksi olleet hyviä kavereita ja esimerkiksi tänään ne juoksentelivat metsässä kiltisti yhdessä.

- olemme reissanneet koirien kanssa taas paljon busseilla. Viimeksi tänään teimme koko perheen kesken retken Länsikeskuksestä metsien kautta Raision Giganttiin ja Musti&Mirriin, ja edestakaisin bussit olivat täydempiä kuin olen ikinä Turussa nähnyt. Oikein kätevästi kulkivat molemmat pienet onneksi jaloissa ja sylissä.

- olen syöttänyt koirille raakaa kanaa, jauhelihaa, häränkorvia, puruluita, kanansydämiä ja suuret määrät nappuloita. Lisäksi pentu on saanut maistella vähän kaikenlaista aina kirpeästä sokerista kurkkuihin ja vadelmahilloon (muutaman nuolaisun verran).

- olen hahmotellut postausta siitä, että mitenmiksimistä meille oikein tupsahti bordercollie

- harmitellut sitä, että Vilu on vähän liian raju leikittämään Raichu-kaveria. Viime viikolla onneksi keksin pientä helpotusta siitä, että Vilulle annetaan hanska suuhun, jolloin se ei paljonkaan hyöki vaan keskittyy juoksemaan ja ärisemään ja tappamaan hanskaa shetlantilaisen sijaaan.

- Vilu on ihastunut samassa rapussa asuvaan Oiva-pentuun, joka on rodultaan jonkinlainen hyvin karvainen ja pieni saksalainen (-spitz?)

- olen kaatunut vain kerran peilijäisistä kävelyteistä huolimatta

- olen ollut vähän huolestunut siitä, liikkuuko pentu liikaa. Ainakin se syö myös riittävästi.

- olen todennut, että ihan todella minulla ei ole mitään syytä käydä Vilun kanssa hallilla muuten kuin ympäristöön totuttelemassa. On jotenkin tosi muodikasta lykätä kaikenlaista agilityharjoittelua mahdollisimman pitkälle, mutta minulla ei rehellisesti ole käynyt mielessäkään, että metsärevittelyn sijaan lähtisin pennun kanssa "treenaamaan". Sen verran agility-ympäristöön täytyisi sen kanssa päästä, että käytäisiin totuttelemassa kisoihin ja muiden seurassa oleiluun, mutta muuten seuraava tarve on vasta kun haluan mennä Vilulle putkea naksuttelemaan.
Tämän sanottuani olen pennun kanssa varmasti heti alkuviikosta Kärsämäessä, mutta sitten olen. Putken naksuttelun lisäksi seuraavat opittavat taidot ovat cik&cap-käännökset (vas&roi) ja niitä en kotoa kauemmaksi aio lähteä harjoittelemaan vähään aikaan.
Ehkä hallille voisi mennä aina välillä kuitenkin vain leikkimään, jotta paikka tulee kunnolla tutuksi.

- olen toivonut, että Vilusta tulisi isona yhtä kätevä arkikoira kuin Teposta, jonka olemista olen ihaillut päivittäin. Torstai-iltainen lenkki Bean luokse lumisateessa oli yksi viikon kohokohdista, kun pimeässä ja hiljaisessa jokirannassa talsimme Koroisten niityille ja niiltä Räntämäkeen ihan kahdestaan.

- olen ollut todella pahoillani sekä Vilun siskon Hipan että sukulaisen Popan vuoksi. Hippa onnistui viime viikolla murtamaan sääriluunsa ja Popalla taas todettiin OCD. Koko ajan oppii arvostamaan tervettä koiraa enemmän ja enemmän.

Sonian koulutuksessa

Teppo totesi eilen, että turha sitä rimojen yli on yrittää, kun limboamalla kulkee nopeammin. Tätä ajatuksenjuoksua sitten kummasteltiin:

Meillä oli eilen tosiaan ensimmäinen viikonloppukoulutus öö, muutamaan vuoteen? Aika nopeasti sitä taas hahmotti, miten hyvää ulkopuolinen silmä tekee meidän agilitylle: tälläkin kertaa treenilistalle kipusivat esimerkiksi

- se, että ohjaaja ohjaa koiran persjätön jälkeiselle hypylle eikä vain juoksuta tyytyväisenä ohitse

- se, että takaakiertoon voisi ohjata kauempaa ja ylipäätään koiralle voi antaa vähän tilaa (tämä esimerkiksi pakkovalssissa, jossa tyrkkäys vaatii pientä vipuvoimaa

- se, että ohjaaja uskaltaa jättää koiran suorittamaan keppejä, koska kyllä se ne suorittaa

- se, että koira hyppäisi rimojen yli.

Teppo päätti siis alkuun kulkea vähän vaivattomampia reittejä ja oikoa rimojen alitse. En jotenkin usko, että asiasta pitäisi olla kovin huolissaan, sillä koira ei ole koskaan missään muualla tehnyt vastaavanlaista. Jos jotain syytä omituiselle käytökselle pitäisi veikata, yhdistäisin sen siihen, että kun ennen seuranvaihtoa treenasimme ATT:n hallilla, Teppo teki toisinaan samaa ja jälkikäteen ajateltuna sillä on silloin ollut kroppa aika vinksallaan. Koira saattaa siis liittää hallin, sen maton liukkauden ja vaikean liikkumisen yhteen ja toistaa käytöstä vaikka nyt siihen ei pitäisi olla syytä.

Toisaalta jänteet saattavat vielä tuntua pahalta. Ei voi tietää. Koira liikkui kuitenkin hyvin, ei ontunut, ei vaikuttanut kipeältä. Jos käytös toistuu, täytyy miettiä uudelleen. Vähän minua toki jalan tilanne huolettaa, mutta kai tässä on vain tunnusteltava, onko se nyt varmasti ihan parantunut.

Sonian rata oli tosi kiva ja monipuolinen, ja saatiin sillä aikaan hyviä pätkiä. Vähän tuollaiselta sähläämiseltä oma ohjaaminen näyttää, mutta ei se niin justiinsa aina ole.

Lauantaina taas teimme Sonian, kaksilahkeisensa ja koiriensa kanssa 14 kilometrin mittaisen minivaelluksen Raisiossa. Syksy oli kaunis, vilpoinen ja ihana, ja makkara maistui vanhentuneeseen paprikamajoneesiin dipattuna naurettavan täydelliseltä. Tällaisia reissuja voisi tehdä viikoittain, niin rentouttavaa ja samalla virkistävää oli. (Ts. maattiin raatoina kotona loppuilta.) Ihmisiä tuli vastaan sopivan vähän ja käännetty pelto villitsi Sulon juoksemaan ympyrää ja ympyrää ja ympyrää. Teppo kummasteli lehmiä ja oli niin paha, että meinasi luvatta käydä tervehtimässä nuotiopaikalle sattunutta vierasta koirakkoa.