Leikkimässä ja kipeinä

Johan on ollut viikko. Minä olen ollut kipeä, en kipeä, kuumeessa, saikulla, ihan ok ja nyt taas epämääräisen puolikuntoinen. Vilu taas pääsi viikonloppuna remuamaan äitinsä kanssa, Raichun kanssa, sisarustensa ja isänsä kanssa ja eilen sitä kiikutettiin eläinlääkäriin röntgeniin ja nesteytettäväksi. Teppo sentään on ollut tasainen oma itsensä.

Viime viikon perjantaina tosiaan ensin aamulla Bea tuli Chhainan kanssa niitylle kuvailemaan pentua ja illalla taas "treenailimme" Sonian kanssa pentuja hallilla. Vilu oli kumpaisellakin kerralla hienosti, joskin äitinsä seurassa se tapaa kadottaa korvansa ja keskittyä ankaraan vaanimiseen ja paimentamiseen. Se ei samalla tavalla kyttää mitään tai ketään muuta, mutta äitiin on jostain syystä tarpeellista kohdentaa tuollaista kunnon bc-käytöstä. Ihan on minun puolestani turvallinen ja hyväksyttävä kohde - mieluummin Chhaina kuin autot tai pyöräilijät.

© Bea

Lauantaina oli vuorossa Bean järjestämä pentutapaaminen ATT:n hallilla, minne kokoonnuimme kuudelta illalla. Paikalla olivat kaikki pennut Hippaa lukuunottamatta omistajineen sekä myös isä-Isak sekä omistajansa Saara, josta on kiittäminen alla olevia kuvia. Sain myös kokeilla Isakin ohjaamista muutamalla lyhyellä pätkällä, ja ei vitsi, miten hienolta tuntui! Koiran liike oli jotenkin niin voimakasta ja suurta että fiilis Teppoon verrattuna oli täysin erilainen.

Pennut pääsivät treenaamaan Tanjan ohjeiden mukaan luoksetuloja, kontaktin hakemista häiriössä sekä leikkimistä. Vilu ei juurikaan välittänyt muista pennuista kentällä vaan malttoi keskittyä minun kanssani olemiseen. Oli todella kiva huomata, miten hyvä pohja sille on rakentunut vähäisestä häiriötreenistä huolimatta.
Pienet pääsivät toki myös painimaan keskenään. Isoin pennuista oli 14-kiloinen ja pienin, Kika, 7-kiloinen, mutta hienoisesta kokoerosta huolimatta kaikki leikkivät nätisti yhdessä. Vilusta alkaa kyllä kuoriutua todellinen pieni terroristi; se kiusaa kaveriaan niin pitkälle, että toinen sanoo takaisin, ja suuttuu sitten itse. Koulunpihalla se olisi sellainen kaikkien pelkäämä kiusaaja :D

Kuvat on siis ottanut Saara Kattainen, jolle suuri kiitos!

Loppuun vielä omituisen kauhistuneet ilmeet omistajalta :D Sen kun tietäisi, että mitä päässä oikein tässä kohtaa on liikkunut.

Sunnuntaina aamulla treffattiin vielä yön yli Bean luokse jääneitä Kikaa ja Passoa Koroisten niityillä, ja siellä taas Bea heilui kameran kanssa:

:D <3

Ajattelin, että Teppo olisi tyytynyt vain mököttämään sivussa ja haukkumaan pennuille, mutta se ihan juoksentelikin pienten kanssa ja Passoa pisti maihinkin. Vilu kiusasi kaikkia. Taas.

Minä sain sitten maanantaiksi taas flunssan, joka on jatkunut pitkin viikkoa. Keskiviikkona illalla kuume nousi niin, että en pystynyt jalkasäryn vuoksi kävelemään kunnolla. Vilulla taas oli vatsa sekaisin tiistai-illasta alkaen ja torstaina aamulla se vaikutti kipeältä. Se oli vaisu, venytteli omituisen paljon ja ihmetteli mahaansa. Piipahdimme aamulla pihalla ja siellä pentu vain käveli. Kun tilanne ei muuttunut lainkaan muutamaan tuntiin, soitin Turun Eläinsairaalaan, minne meitä kehotettiin lähtemään mahdollisimman pian.

Ja suurin syy kiireelliselle lääkärikäynnille ja huolelle oli Vilun tapa syödä ulkona kiviä. En muista, olenko maininnut asiasta täällä aiemmin, mutta se tosiaan napostelee ulkona hiekoituskiviä suuhunsa kuin nokkiva kana eli sellaisella vauhdilla, että väliin ei ihan oikeasti ehdi. Se irroittaa todella hyvin käskystä ja isoimmat kivet kyllä sylkee pois, mutta pienet ehtii usein nielaista. Pelkäsin tosissani, että kivistä olisi muodostunut jonkinlainen tukos vatsaan, kun kiidätimme pentua bussissa tutkittavaksi; normaalisti kivet ovat tulleet ulosteen mukana ulos, mutta nyt vatsan oltua sekaisin jo yli vuorokauden niitä ei juurikaan ollut näkynyt.

Eläinlääkäri tutki Vilun ja lisäksi siitä otettiin röntgenkuvat. Pentu saatiin kuvattua lainkaan rauhoittamatta sekä kyljellään että selällään, mikä oli aika hyvä saavutus, joskin tyyppi oli tietysti vähän varjo itsestään. Mahassa ei onneksi ollut lainkaan kiviä ja suolessakin vain yksi tulossa ulos, mutta tapa on oikeasti pakko saada pysäytettyä - se tuhoaa hampaat ja suoliston jatkuessaan. Shokkihoitona voisi toimia kuonokoppa. Luopumiskäsky täytyy toki treenata kuntoon ja vahvaksi, mutta silläkään en usko ehdittävän riittävän nopeasti puuttumaan käytökseen.

Pentu alkoi todennäköisesti olla siis vain kuivunut, ja se sai nestepatin niskaansa sekä lääkkeet kotiin mukaan. Vilu piristyi onneksi jo heti torstaina päiväunien jälkeen ja on ollut tänään täysin oma itsensä, vatsakin normaali aamusta lähtien. Taisimme siis selvitä pelkällä säikähdyksellä, onneksi.

Sellaista siis! Sunnuntaina meillä on Tepon kanssa ATT:llä kolme starttia, joten toivottavasti toivun tästä raivostuttavasta taudista siihen mennessä.