torstai 21. heinäkuuta 2016

Ei sitä kyllä sen takia ajella, että siitä nätti tulisi

Kunhan on tukka taas lyhyt ja koira virkeämpi:






Katu-uskottavan kampauksen kanssa voisi melkein jo kokeilla, millaista olisi startata agilitykilpailuissa. Ensi viikon sunnuntaina järjestetään kisat HAU:lla, ja se voisi tuttuna paikkana olla kiva kokemus.
Miksi ei? Koska epävarmat kepit, puomi-keinu-erottelu, hyppyjen ohi juoksentelu ynnä muu yleinen kuumuminen.
Miksi kuitenkin? Koska Teppo osaa kaiken mitä pitääkin ja kuumumisen kestämistä on hankala treenata muualla kuin niissä tilanteissa, joissa keittää yli. Koska kisaaminen on kivaa ja jännittävää.

Luulen, että kokeillaan. Meidän piti tänään mennä treenaamaan mutta Tepon tyttöystävä aloitti juoksemisen juuri huonoon hetkeen ja näin ollen seikkailenemme huomenna hallille kahden kesken. Jos kaikki menee aivan penkin alle, mietin uudelleen, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että voisin aivan hyvin lähteä viikon kuluttua Helsinkiin katsomaan, miten käy.

Tänään lenkkeilimme aamulla kevyet 2,5 tuntia jokirantaa Auranlaaksoon ja takaisin. Minun hirveä työviikkoni loppui ja loppuillan taidan maata sängyssä toivoen, että room service jaksaa kuljettaa keittiöstä muutaman lasin viiniä väsyneisiin käsiin.




2 kommenttia:

  1. Hienohan siitä tuli! Ja ehottomasti kisoihin! Meillä ei enää shetlantilaista ole, mutta olen kyllä lueskellu teän blogia sillon tällön ja alotin vasta uuen blogin yhelle koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteellisen tasainen onneksi ainakin, kiitos lainalaitteen :)

      Poista