lauantai 12. marraskuuta 2016

Teppo osaa taas

Talvi! Lunta! Voi että tuntuu hyvältä talsia tuolla lumessa Tepon kanssa ja sen jälkeen sytytellä iltaisin kynttilöitä sisällä kaksilahkeisen seurassa. Glögikausi on aloitettu, joululaulukausi on aloitettu ja jouluvalokausi on aloitettu. Tykkään!
Ehdittiin myös tässä yhtenä päivänä käydä hoitamassa Sonian uutta pientä pokemonia, joka on aika suloinen tyyppi <3





Eilen nautittiin aurinkoisesta pakkassäästä ihan täysillä ja käytiin aamupäivällä pitkän lämpän jälkeen treenaamassa uudella hallilla. Teppo oli ihan sairaan hieno ja osasikin taas juttuja, joita olen koko ajan olettanut, että se ei osaa. Täytyisi ehkä oikeasti yrittää päästä eroon vastaavanlaisista ennakko-oletuksista, joista ei selvästi ole kuin hallaa kehitykselle :D Tehtiin takaakierto-persjättöjä ja koira juoksi vain kerran hypystä ohitse. Muuten sillä ei ollut mitään ongelmaa ohjauksen kanssa. 

(Ongelma onkin siis jälleen ollut ennemmin joko siellä pääni sisällä tai ihan vain ohjauksessa. Nyt skarppasin ja päätin luottaa siihen, että koira irtoaa esteen taakse, ja voin jo juosta itse eteenpäin.)

Tarkoituksena oli myös hioa keppien sisäänmenoa, sillä tiistain treeneissä Teppo vähän turhan useasti sinkosi toiseen keppiväliin, mutta päädyinkin enemmän varmistelemaan pujottelun loppuosaa. Aika nätisti Teppo päästää edelle. 

Tänään lähdetään Helsinkiin ja huomenna suunnataan sieltä Ojankoon korkkaamaan kakkosluokka. Jännää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti