Ojangossa

Sunnuntaina ajelimme Munkkiniemestä Ojankoon kokeilemaan, miltä kakkosluokka tuntuu. Teppo meni jo hallin pihassa aika sekaisin, kun se tunnisti, mihin oltiin saavuttu.

Jo ennen ensimmäistä rataa ehdin aiheuttaa itselleni muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä; ensin lämppälenkillä sekoitin ilmansuunnat, kävelin väärään suuntaan ja lopulta oli juostava takaisin hankien läpi hiki selkää pitkin valuen, jottei vain missattaisi rataantutustumista. No, ei missattu, mutta kun leikitin Teppoa hallissa vähän ennen omaa vuoroa, se ehti tarrata leluhihnan väärästä päästä kiinni ja irroittaa niin, että kiinnityssolki käväisi tervehtimässä purukalustoa ikävän oloisesti. Mitään näkyviä vammoja en suusta löytänyt ja hetken säikähdyksen jälkeen koira leikki ihan normaalisti jo muilla tavaroilla, joten pysyviä haittoja tapauksesta tuskin aiheutui.

Ensimmäiselle radalle oli kiva mennä. Teppo huusi kentän raidalla odotellessa kuin hullu (, mikä nyt periaatteessa ei ole kauhean hauskaa, mutta onpahan ainakin innoissaan), ja kulki itse radalla kivasti. Mokasin itse keppien aloituksen huutamalla "jes" eli palkkasanan, kun sisäänmeno meni oikein, ja koira tuli sitten tietysti heti luokse "palkkamissäpalkkamissä?!"-ilmeellä.
Pientä töksähtelyä oli siellä täällä mutta kaiken kaikkiaan aika sähläyksetöntä :) Tältä radalta ei tullut nollia lainkaan, joten nopeimmalla vitosella saatiin voitto.



Toisessa rataantutustumisessa olin aivan innoissani ja tungin persjättöjä joka paikkaan ihan vain sen takia, että ne tuntuivat jotenkin tosi loogisilta kun niitä ollaan tässä viime aikoina suhteellisen paljon tehty. Ja ohjaukset about onnistuivat! Teppo pudotti yhden riman ja minä sössin loppusuoran keskimmäisen hypyn jättämällä siinä kohti kokonaan ohjaamatta, mutta muuten oli kyllä tosi onnistunut rata ja sen jälkeen hyvä fiilis. Molempien ratojen A:t olivat tosi hienot, samoin kuin keinut, ja kepitkin menivät ongelmitta (koska oikeasti se aloitusvirhe meni ihan omaan piikkiini). Jeij!


Loppuun vielä yleinen kiitos kaikille meitä kisoissa kuvanneille: kiitos! Menin taas ennen ratoja nykäisemään satunnaista, kiireettömän näköistä henkilöä hihasta, ja hän kuvasikin sitten meidän molemmat radat. Videoista on suuri apu ja itselleni ne ovat tärkeä muisto, joten jos ikinä joku tulee kentän laidalla pyytämään kuvausapua, suostukaa. Itse ainakin autan mielelläni, jos ei juuri sillä hetkellä ole kiire minnekään :)