Teppo täytti jo kuusi vuotta! Ihan hullua! Se jäi viime lauantaina koko juhlaviikoksi Helsinkiin, missä nautiskelee rapsutuksista ja ilmeisen paljosta ruoasta. Teppo tuntui ansaitsevan pitkästä aikaa pienen lepoloman pikkusiskostaan eikä siksi juhli kotiosoitteessa :D
<3
Vilu taas sai tänään aloittaa juoksaritreeninsä hallilla, eli tästä alkaa oletettavan pitkä ja kivinen, mutta toivottavasti myös hauska ja iloinen matka kohti kaunista, vauhdikasta puomisuoritusta. Ennen tämänpäiväistä Vilu on kotona joitain kertoja treenannut satunnaisten alustoiden koskettamista, ja eilen kävin ostamassa sille tuon automaton "kunnon treeniä" varten. Testasimme sitä toki heti eilen illalla kotona, ja kun homma toimi niin hyvin, halusin viedä tehtävän heti todelliseen ympäristöönsä. En sanoisi, että meni kovin huonosti. Tästä on hyvä jatkaa!
Ehdin asua Koivulassa ihanassa yksiössäni vuoden 2014 elokuusta vuoden 2016 kesäkuuhun saakka, eli vajaat kaksi vuotta. (Tästä ajasta tosin viimeiset kuusi kuukautta kuluivat enemmän tai vähemmän lähinnä miehen osoitteessa, mutta kuitenkin.) Hehkutin tuolloin täälläkin toistuvasti sitä, miten viihdyin pienessä lähiössä Luolavuoren metsien, Haritunrannan peltojen ja Kaarinan luontopolkujen kupeessa; Tepon kanssa saattoi lähteä lenkille käytännössä ilman hihnaa, kauppa oli vieressä, bussit kulkivat hyvin, vapaata parkkitilaa oli paljon ja tunnelma ihanan rauhallinen. Kun puolisentoista vuotta sitten muutimme miehen kanssa yhteen, siirryimme keskustampaan, jotta ilman autoa liikkuminen olisi kummallekin ympäri Turkua helpompaa. Tuolloin meillä oli myös vain yksi koira - vieläpä maailman helpoin Teppo - jonka kanssa lenkkeily on kivaa ja mukavaa paikasta riippumatta. Sen vuoksi keskusta tuntui hyvältä ratkaisulta.
Sitten kävi niin, että marraskuussa 2016 yllätyspentu Vilu tuli taloon ja pisti paikat jossain määrin mullin mallin. Siinä missä minun oli ja on helppoa nykyisestä asunnosta kävellä yliopistolle 10 minuuttia ja käydä kaupassa tien toisella puolella, alkoi keskustaympäristö aika nopeasti rassata riehakkaan pennun kanssa kulkiessa. Tai sanotaan, että joko pelkän pennun tai pelkän Tepon kanssa lenkkeily oli vielä ihan ok, mutta aika nopeasti liikenteen roiskuttama kura, teiden reunoille törkeästi jätetyt kakkakasat joista koirat juoksevat tyytyväisenä läpi, jatkuva trafiikki ja ylipäätään kaupunki alkoivat kahden ulkoilutettavan kanssa tökkiä. Tuolloin meillä ei ollut vielä edes autoa, eli metsälenkeille lähdettiin aina bussilla. Nämä retket olivat sinänsä todella hauskoja ja omanlaisiaan seikkailuja, mutta eivät loppujen lopuksi kovin käteviä.
Auto muutti toukokuussa meille saapuessaan tilannetta juurikin lenkkeilyn (ja muun harrastamisen) suhteen parempaan, mutta toisaalta kotimme lähellä on vain ja ainoastaan maksimissaan kahden tunnin kiekkopaikkoja. Tämä tietää jatkuvaa ulkona ravaamista kiekkoa siirtelemään, jos auto ei ole jommankumman mukana töissä. Taloyhtiöllä olisi järkevän hintaisia pihapaikkoja olemassa, mutta olemme nyt jonottaneet niihin puoli vuotta, eikä mitään ole kuulunut.
Näistä koiraharrastuksen kannalta epämiellyttävistä puolista huolimatta asuntomme on aivan ihana, ja mielestäni tähän muuttaminen oli puolitoista vuotta sitten erittäin hyvä ja looginen päätös. Tämä on ollut meidän laumamme ensimmäinen yhteinen koti. Asunto on juuri sopiva meille; muovilattiat helpottivat pentuarkea vuosi sitten paljon, meillä on sekä vaatehuone että kodinhoitohuone, suuri olohuone ja ihana avokeittiö. En sinänsä haluaisi lähteä tästä minnekään, mutta kun tänä syksynä tuppasin nielemään itkua varsinkin joka ilta, kun jouduin lähtemään koirien kanssa ulos, tajusin, ettei tämä oikein voi enää jatkua. Koiraharrastuksen sitovin ja näkyvin osa on koirien lenkittäminen päivittäin, ja kun se pistää ärsyttämään, harmittamaan ja itkettämään toistuvasti, ollaan menossa väärään suuntaan. Olin kiukkuinen ja stressaantunut ja vaikka niin ei saisi käydä, alkoi mielentilani todellakin näkyä myös minun ja koirien suhteessa. Kun oma fiilis oli valmiiksi huono ja ovesta ulos lähtiessä vastassa olivat kaikki korttelin koirat, ajattelemattomat omistajat, pimeä syksy ja liikenneruuhkaa, ei huumorintajuni aina riittänyt olemaan koirille niin reilu kuin mielestäni niille tulisi olla.
Nyt eletään onneksi joulukuuta, ja olen rauhallisempi ja onnellisempi: Me muutamme tammikuussa paikkaan, jossa pääsen lenkittämään koiria sellaisessa ympäristössä, josta jokainen meistä nauttii. Liikenneyhteydet huononevat nykyisestä, kyllä, ja joudun kulkemaan yliopistolle ja töihin paljon pidemmän matkan. Kun sitä on kuitenkin sitoutunut näihin kahteen karvaiseen perheenjäseneen ja lähtee niiden kanssa ovesta ulos kolmisen kertaa päivässä, joka päivä, haluan, että se ei tunnu pakolta. En oleta, että uusi asuntomme maagisesti tekee aina koirien lenkittämisestä ruusuilla tanssimista, sillä onhan se välillä rasittavaa ja tylsää, mutta itkemään en enää lenkkiympäristön vuoksi suostu. Ja nyt todella tiedän, että niin en joudukaan tekemään, sillä meidän uusi kotimme sijaitsee - tadaa! - Koivulassa!
Meidän uudessa kodissamme on parkettilattiat, avaraa tilaa 57 neliötä, vaatekomero ja harmaaksi maalattuja seiniä. Sen ikkunoista näkee kolmeen ilmansuuntaan ja sen parveke on lasitettu. En voi väittää, ettenkö olisi innoissani. Erittäin kiitollinen olen myös miehestä, joka on höpsön koiraharrastajansa vuoksi valmis muuttamaan lapsiperhelähiöön. Toivottavasti me kaikki neljä viihdymme uudessa kodissa hyvin ja pitkään! Asunto ei ole aivan aiempaa yksiötäni seuraavassa talossa, mutta sen viereisessä kylläkin. Aivan kyljessä käytännössä siis. Muutamme tammikuun aikana ja ensi keväänä meidät tapaakin sitten tutuilta rantaniityiltä kuljeksimasta ja Luolavuorelta kiipeilemästä!
Nämä kuvat ovat viime keskiviikolta, kun Sonian kanssa kävimme Paimiossa juoksuttamassa koiria:
Muitakin juttuja on viime aikoina tapahtunut; Vilu naarmutti tassunsa eli saikkuilee, ja nyt se myös juoksee toisia juoksujaan. Teppo taas korkkasi kolmoset kolmella enemmän tai vähemmän katastrofiradalla. Kisapäivä meni minulla lähinnä sitä jännittäessä, saammeko asunnon vai emme, joten laitetaan vaikka sen piikkiin.
Aloitimme viikonloppuna Vilun kanssa uuden harrastuksen,
minkä lisäksi opimme uusia juttuja myös ihan tutulla treenikentällä:
Tiedättekö kun ihan vain tuollainen ympyrän ohjaaminenkin tuntuu vähän hassulta, kun käsissä on koira, jota ei sillä tavalla paljon ole ohjannut :D Olin varma, että Vilu lähtee flänkkäämään hyppyjen ulkopuolelta, mutta siinähän se veteli ihan oikein kuin vanha tekijä - muutaman kerran vain sisäkaarta ohitse, kun olin itse jo liian edellä.
Voi että tuo pennun kouluttaminen on hauskaa! Kaikki on molemmille aina vähän uutta ja jännittävää. Teponkin kanssa tosin viime perjantaina tuli ihan uusi tilanne vastaan, kun epiksissä se paineli neljä kertaa puomin alastulosta lävitse vapautusta odottamatta, ettei sekään ihan niin varma ja luotettava ole :D
Eilen ja tänään koirat ovat vain lepäilleet sisällä kun minä olen maannut sohvalla ja toivonut, että epämääräinen huono olo loppuisi. Jouduin kesällä ihan saikuttamaankin, kun en välillä päässyt sängystä ylös oksentamatta, ja näköjään sama outo meininki jatkuu jälleen. Jes. Toivottavasti helpottaa ensi yön aikana, niin pääsisivät koiratkin vähän liikkeelle.
Täällä ovat molemmat koirat tervehtyneet vastoinkäymisistään ja ehtineet kovasti harrastaa ja lenkkeillä ihanassa syyskurassa. Tepon leikkaushaava parani lokakuun puolella aivan toivotunlaisesti ja kolmen viikon agilitytauon jälkeen koira on päässyt tekemään täsmätreenejä keppien, keinun, keppien, takaaleikkausten ja keppien kanssa. Vilun omituinen vatsaihottuma on edelleen hämmentävän musta, mutta koska se ei koiraa ole pitkään aikaan vaivannut, kyse on oletettavasti vain jostain pigmenttimuutoksesta. Mene ja tiedä. Pentu on saanut aloittaa keppien treenaamisen 2x2-menetelmällä, paimennellut silloin tällöin ja saanut hallilla paljon palkkaa hyppyjen napsimisesta niin, että ne eivät ole aivan suoraan juoksulinjalla, vaan koiran on itse maltettava hieman poiketa reitiltä.
Ai niin - kaikki tämä agilitytreenaaminen tapahtuu nykyään muuten ATT:llä! "Pienen" painostuksen jälkeen totesin, että kyllä minä nyt ystävien vuoksi vanhaan tuttuun seuraan voin ja haluan palata. Onhan se aina kivempi treenata kavereiden kanssa. Teppo saanee nyt myös ryhmäpaikan kevääksi ja Vilukin todennäköisesti vierailee treeneissä toisinaan.
Meillä kotona taas on miehen kanssa kova asunnonetsintä meneillään, sillä minun mielenterveyteni ei enää kestä kahden koiran lenkittämistä Turun keskustassa. Kumpikin menee yksinään ongelmitta, mutta kun Vilu poukkoilee ja kiirehtii eteenpäin ja Teppo samalla mieluummin hölköttelisi rauhakseen perässä ja nuuhkisi tolppia ja pensaita, alkaa kombo kovan liikenteen seassa olla jokseenkin stressaava. Minua ei haittaa ajella auton kanssa vähän kauemmas metsään koiria liikuttamaan, mutta tarvitsen sellaisen ympäristön, jossa myös pienet pissatuslenkit hoituvat rauhallisemmissa tunnelmissa. Selailen siis Oikotietä ja Vuokraovea tällä hetkellä aika lailla 24/7-tyylisesti.
Lenkkeilty silti on, vaikka aina ei erityisemmin inspiroisi. Pidin viime viikolla kirjaa siitä, minkä verran koirien kanssa oikeastaan tuli liikuttua. Viikko oli sinänsä poikkeava, että kummallakaan koirista ei ollut ohjelmassa mitään "ekstraa"; ei paimennusta, hakua, jälkeä, leikkitreffejä. Yleensä viikkoon mahtuu aina jokin erityinen ohjelmanumero, mutta ei nyt. Toisaalta Vilu pääsi käymään hallilla peräti kolme kertaa, mikä on varsin paljon. Sen "treenit" olivat kuitenkin suhteellisen tiiviitä ja aina etukäteen hyvin suunniteltuja niin, ettei koiraa tullut rasitettua liikaa.
Viikossa olisi varmasti paljon parantamisen varaa esimerkiksi palauttavien lenkkien pituuksien suhteen, mutta tässä se nyt raa'an rehellisesti on:
MAANANTAI
Aamulla
1h 5min, 4,5km: lähinnä ravaillen (Teppo irti, Vilu hihnassa), pellolla Vilukin sai hetken paahtaa
+ kotona Vilu sai yrittää löytää takajalkojaan tasapainotyynyn kanssa
Päivällä
Vilun kanssa 20min lämmittely hihnassa, hallilla treeni (keppejä + suoraa & käännöksiä), 22min jäähdyttely
Tepon kanssa 15min korttelikierros
Illalla
30min palauttelu kaupungilla
TIISTAI
Aamulla
20min rauhallinen aamukäppäily
Iltapäivällä
1h 10min retki Länsikeskuksessa: Teppo irti, Vilu kiinni ravia, pelloilla vähän juoksutusta lelun perässä (molemmat)
Illalla
20min käppäily
KESKIVIIKKO
Aamulla
25min ravailua
Päivällä
35min oikea sähläyslenkki keskustassa; pudottelin Tepon fleksiä, Vilu yritti hypätä muurille ja putosi siltä ainakin 1,5m alas jollekin pihalle, hihnat koko ajan solmussa. Ei voinut kuin epätoivoisesti nauraa.
Illalla
25min korttelikierros
TORSTAI
Aamulla
1h 20min Halistenkoskelle ja takaisin; Teppo lähinnä irti ravaillen, Vilu hihnassa noin 2/3 ajasta, muuten spurttaili ja laukkaili. Sai treenata myös kivelle hyppäämistä.
+ kotona molemmilla dobo-hetket (Tepolla pidempi)
Iltapäivällä
15min korttelikierros myrskytuulessa
+ Vilulla pieni dobo-hetki ja etutassujen asettelu puolipalloille
Illalla
15min pakollinen kierros
PERJANTAI
Aamulla (superaikaisin)
25min stalkkailuretki potentiaalisen asunnon maastoissa. Ei mitään vikaa! Kämpässä vain olikin sitten aivan liian pieni olohuone, joten se siitä.
Aamulla (normaaliin aikaan)
20min lämppä kotona, hallilla ulkokentällä molemmilla reipas treeni (+ käppäilyt koirien välissä), 20min jäähkä
Iltapäivällä
35min palauttelu ravissa kaupungilla
Illalla
10min pakollinen
LAUANTAI
Aamulla
45min hihnaravilenkki
Loppuiltapäivästä
20min kaupungilla
Illalla
5min :D
SUNNUNTAI
Aamulla
20min lämppä kotona, Sonian kanssa treenit (molemmat keppejä), välissä 10min jäähkä, lopuksi 20min
Illemmalla
25min "palauttelu"
+ pikkujumppaa molemmilla puolipalloilla
---------
Viikkoon ei mahtunut myöskään yhtäkään totaalilepopäivää, joskin heti maanantai ja erityisesti tiistai tällä viikolla olivat hyvin rauhallisia. Toisaalta haluaisin myös keksiä paikan, jossa Vilu pääsisi enemmän paahtamaan metsässä ilman, että täytyy sydän kurkussa pelätä sen lähtevän eläinten perään. Suuri osa sen kehonhallinnasta ja muutenkin kropan kunnosta on rakennettu nimenomaan metsässä kulkemisella, joten on kyllä harmi, jos sitä ei tule enää riittävästi tehtyä. Täytyy varmaan ajella jonnekin aivan maaseudulle ja vapauttaa se siellä.
Viikkoon ei myöskään osunut Tepon spurttitreeniä tai Vilun reipasta juoksulenkkiä, mutta niitä kyllä ihan säännöllisesti ollaan tehty.
Hyvää viikossa olivat molempien koirien jumppailut isolla pallolla, tasapainotyynyllä ja puolipalloilla - etenkin Tepon kropanhallinta on kyllä erinomainen, kun sen tekemistä katsoo. Vilukin osaa dobo-pallon päällä jo istua, vaikka pallo onkin sille auttamatta liian pieni. Sen vatsalihakset joutuvat todella kovaan treeniin varsinkin, kun pyydän sitä antamaan etutassuja vuorotellen.
Joitain treenejä on tässä marraskuussa päässyt filmille ja Youtubeen asti:
Eipä meillä tähän hätään muuta! Teppo pääsee korkkaamaan kolmoset vasta joulukuussa, ja Vilun seuraava paimennus tapahtuu parin viikon kuluttua Porvoossa, minne kokoontuukin koko pentue äiteine ja isineen. Minä keskityn opiskelemaan ja pohtimaan, millaisia treenejä ehdimme vielä tämän vuoden puolella tehdä.
Teppo kävi tänään kastroitavana ja on aika surkeana operaation jäljiltä. Vilu taas ei yhtäkkiä enää alkuillasta käyttänyt oikeaa takajalkaansa lähellekään normaalisti, joskin ulkona kyllä, ja aikamme pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että mahan tulehduskohta voi hyvin olla kipeä ja kireä ja häiritä liikkeessä. Hoidetaan antibioottikuuri loppuun, puhdistellaan ja rasvataan aluetta ja katsotaan. Nyt Vilu on onneksi jo täysin normaali.
Aikamoista tunteiden vuoristorataa nämä koirat kyllä osaavat aiheuttaa. Viime viikon perjantaina ajattelin, että nyt Vilulla on nisäkasvain; sunnuntaina olin onneni kukkuloilla Tepon ja agilityn vuoksi; maanantaina taas varma siitä, että Vilu ei hengissä löytyisi; ja tänään pääsin jälleen itkemään, kun jätin Teppo-rukan yksin lääkäriin ja kävelin ovesta ulos. Toivottavasti maailman hienoin pieni peruna toipuu nopeasti ja ilman ongelmia! Tähän väliin on hyvä ottaa nyt kunnon agilitytauko ja lähteä myöhemmin marraskuussa valmistautumaan kolmosten startteihin. Omistajakin hengähtää ja keskittyy huolehtimaan potilaista.
