Muuttunut pentu, kesäistä agilitya ja uusi perheenjäsen

Eihän tässä ehtinyt kuin kolme viikkoa taas vierähtää! Vilun juoksut alkavat olla loppumaan päin ja Teppokin palasi eilen evakosta takaisin Turkuun. Vielä koiria on vahdittava ja pidettävä yksinolojen aikana eri huoneissa, sillä Teppoa kiimalta tuoksuva pikkusisko vielä houkuttaisi. Onneksi Vilu sentään ei lähde leikkiin mukaan, toisin kuin muutama viikko sitten tärppipäivien tienoilla, jolloin se tarjosi itseään naapurin Oivallekin rapussa törmätessämme. Nyt jalat pysyvät taas ristissä.

Juoksuista jatkaakseni voisin kertoa saman tien, miten valtavasti ne muuttivat Vilua. Ennen virallista aikuistumistaan (...) tyyppi oli jokseenkin vaativa aktiivisuustasoltaan, ehkä jopa hieman terävä, eikä se ikinä halunnut olla rapsutettavana tai muutenkaan erityisen paljon lähellä. Toisinaan toki, mutta pääasiassa pentu väisti, jos sitä olisi halunnut silitellä. Kuten viimeksi kirjoitin, Vilun kierrokset laskivat kuukausi sitten dramaattisesti - joskin on otettava huomioon lämmennyt sää - minkä lisäksi se alkoi hakeutua kainaloon, viereen ja lähelle ja oikein vaatia kosketusta. Näiden viikkojen aikana se on oppinut juttelemaan, suukottelemaan, kiehnäämään kyljessä ja käpertymään kainaloon, kun yö alkaa sen mielestä kääntyä aamuksi. Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, kuin meidän koko suhteemme olisi muuttunut yhtäkkiä paljon läheisemmäksi ja rennommaksi. Minä viihdyn ehdottomasti tämän uuden Vilun kanssa paremmin kuin pikkupentutyypin, vaikken tiedä, saisiko näin edes sanoa suoraan.

Toisaalta olen miettinyt asian tiimoilta sitä, miten paljon oman työtilanteeni (ja sitä myöten mielenterveyteni) muutokset ovat vaikuttaneet olemiseeni koirien kanssa. Vaikken ehkä itse osaa kovin tarkasti analysoida minulle sopimattoman ja äärimmäisen stressaavan työn lopettamisen tuottamia vaikutuksia, olen kyllä varmasti ainakin rennompi, läsnäolevampi ja jotenkin kyllä ihan vain mukavampi ihminen. Olen täälläkin hokenut useaan kertaan sitä, miten hirveä viimeinen vuosi töissä oli ja se varmaan alkaa jo kyllästyttää, mutta vain hokemalla pystyn riittävästi korostamaan sitä, miten valoisampaa elämä on nyt ja miten paljon onnellisempi olen :D

Ja onnellisuuden määrä lisääntyi vielä perjantaina potenssiin sata, kun pieni perheemme kasvoi neljällä renkaalla:

Jeaaaa!

Vaikka kuinka olen viimeiset 1,5 vuotta kyllä kyennyt harrastamaan koirien kanssa autottomana ja pärjännyt elämässä muutenkin, niin on tämä vain aivan eri juttu ja eri vapaus ja eri onni ja eri helppous! Tunne siitä, että voi vain hypätä rattiin ja hurauttaa paikkaan x tarkistamatta bussiaikatauluja tai varmistamatta kavereilta, että mahdutaanhan me kyytiin, on aivan sanoinkuvaamattoman ihana. Koen kyllä, että osasin arvostaa rakasta vanhaa Clioani silloin aiemmin, mutta kyllä tämän autottoman jakson jälkeen kiitollisuus on noussut vielä useamman pykälän verran. Nyt vain toivotaan, että Peugeot pysyy kasassa ja jaksaa kyydittää minua, kepoa ja koiria monen vuoden ajan.

Eilen uusi onni pääsi testiin sekä mökiltäpaluumatkan verran (<3) että vielä illalla treenireissun ajaksi, kun hurautimme Kärsämäkeen shelttitreeneihin Sonian seuraksi. Maailman parhaat terapiamuodot -listaani voisi baaritanssimisen ja metsävaeltelujen lisäksi kyllä lisätä treenit hyvän kaverin kanssa, kun molemmat sanovat suoraan ajatuksensa toisen tekemisistä ja suunnitelmista ja treenistä herää koko ajan keskustelua, jota voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Teppo sai esimerkiksi ryhtyä harjoittelemaan kontakteja etupalkkaa hyödyntäen, sillä en oikein ole saanut aikaiseksi ratkoa sen epäitsenäisten kontaktien ongelmaa muuten. En varsinaisesti pidä etupalkan käyttämisestä, mutta nyt suunnitelmana olisi keinulla ja puomilla käyttää sitä hyödyksi niin, että häivytän sen varsin nopeasti esimerkiksi hypyn taakse ja sitä kautta rakennan suorituksesta nykyistä paremman ja varmemman. Soniasta oli suuri apu keinua tehtäessä ja mielestäni sain Tepon toimimaan juuri niin kuin halusin; alkuhämmennyksen jälkeen Teppo oikeasti ymmärsi, mistä on kyse, ja teki minun mittapuullani mitattuna muutaman upean, itsenäisen suorituksen keinulla.

Lisäksi karvapallo sai vähän hakea hyppyä ja lopun toistot olivat sitten enemmänkin kipeästi kaivattua harjoittelua minulle, jolle yksinkertainen koiran irrottaminen hypylle on äärimmäisen hankalaa. En millään hahmota etäisyyttä, keilauksen oikeaa hetkeä ja voimakkuutta ja yleensä Teppo töksähtääkin minun liikkeeni mukana kääntymään jo ennen estettä. Miten jokin niin alkeellinen asia voi tuntua niin hankalalta?




Teppo ehti tosiaan viettää useamman viikon Helsingissä juoksuja paossa, mutta siellä ollessaan lenkkeili ahkerasti ja juoksenteli kuulemma paljon kepin (...) perässä, joten uskalsin viedä sen tekemään pienen määrän helppoja toistoja hallille saman tien eilen. Tarkoitus olisi nyt keskittyä ihan oikeasti meidän ongelmakohtiimme, palkata koiraa paljon ja rakentaa kesän aikana sellaista pakettia, että syksyllä pääsisimme nousemaan kolmosiin. Olen tainnut tässä aika pitkään julistaa kolmosiin nousemista aina tulevana vuodenaikana, mutta ei se mitään - nyt tavoitteena on syksy!

Vilu taas on agilityn suhteen saanut olla aika rauhassa. Puita olemme käyneet kiertelemässä joitain kertoja, mutta muuten aikuistumisen uuvuttama pentu on lähinnä lepäillyt ja lenkkeillyt. Viime viikolla otin kameran mukaan niin, että sille tallentui muutama kiertelytoisto:




Tässä nyt ei ehkä paljon erityisen tiukoilla käännöksillä (tai ohjaajan liikkumisella) lähdetä kehuskelemaan, mutta pääajatukseni onkin ollut lähinnä vahvistaa Vilun sitoutumista kierrettävään kohteeseen. Se onkin mielestäni oppinut huikean hyvin kestämään minun liikettäni ohitseen, kun itse kuitenkin jatkaa annetun tehtävän suorittamista, kuten videon viimeinen toisto näyttää. Kyseessä ei edes ollut aivan onnenkantamoinen, vaan tein tuon samaisen "kuvion" kahteen kertaan ja vasta sitten totesin, että pakkohan tämä nyt on vielä kuvata. Tepon kanssa on niin paljon painittu juurikin tämän "sitoutumisen" kanssa, että Vilu saa kyllä alusta asti oppia suorittamaan esteet aika itsenäisesti :D

Lisäksi molempien koirien kanssa olen ollut hyvin ylpeä siitä, miten vähäisiin toistoihin olen oppinut tyytymään! Edistystä!

Vilun agility ottaa pienen harppauksen huomenna eteenpäin, kun menemme pitkästä aikaa käymään hallilla. Babykoira saa vähän pamautella keinua ja ehkä lisäksi myös hakea hyppyä niin, että joutuu nostamaan ensimmäisen kerran ikinä jalkojaan 5-10 sentin korkuisen riman ylitse. Sen olen päättänyt, että noilla aivoilla koiraa ei enää mutkaputkiin heti laiteta, kun tyyppi kerkesi niissä vetää itsensä nurin turhan monta kertaa. Muutenkin tuo sen kehonhallinta voisi olla vielä vähän parempi. Vilun kropanhuollattaminenkin on ollut vähän turhan pitkällä tauolla, kun en ole yksinkertaisesti saanut järjestymään sellaista aikaa, että olisimme päässeet Espooseen Marin vastaanotolle. Mari on paikalla vain joinain keskiviikkoina ja minä istuin kevään kaikki keskiviikot kandiseminaarissa, minkä jälkeen uusi täystuntinen työni on sitkeästi pidätellyt minua toimistossa kaikki arkipäivät. Toivon, että pentu on vielä jokseenkin ok lihaksistoltaan. Onneksi minulla sattuu olemaan vapaapäivä sopivasti keskiviikkona kahden viikon kuluttua, jolloin molemmat koirat pääsevät tarkistettavaksi.

Tänään koirat ovat olleet aika tylsällä liikunnalla, kun aamulla kävelin niiden kanssa 25 minuuttia, mies kierrätti ne päivällä korttelin ympäri ja vähän aikaa sitten minä talutin niitä vartin verran. Tarkoitus olisi tehdä vielä jonkinlainen kierros rautatieaseman suuntaan, mutta luulen, että mökkiviikonlopun jälkeen varsinkin Vilu on ihan tyytyväinen saadessaan vain olla. Se ehti viikonloppuna oppia uimaan, pudota kalliolta tahattomasti mereen, veneillä ensimmäisen kerran ikinä, tassutella keskellä kiireistä lauantaitoria, tervehtiä shetlanninponeja, juoksennella metsässä ja olla ylipäätään koko ajan hereillä. Raukka saa erittäin ansaitusti keskittyä vielä huomisaamun hallireissuun saakka pelkkään silmäluomien liikutteluun, jos siihenkään.

Joten jospa tämä tilannepäivityskin nyt riittäisi. Koirille kuuluu hyvää ja minun motivaatiolleni jälleen harrastusten suhteen erinomaista, kun Peugeot helpottaa logistisia pulmia huomattavasti. Laiskaa tai ei, mutta huomaan olevani välittömästi enemmän innoissani treenaamisesta, kun kulkemiset hoituvat nyt taas huomattavasti kätevämmin. Voin esimerkiksi huomenna ottaa hallille molemmat koirat, kun bussin kanssa se oli käytännössä mahdotonta.

Ihanaa alkuviikkoa kaikille! Nauttikaa koiristanne ja autoistanne!