Tässä on viimeiset viitisen kuukautta enemmän ja vähemmän piiloteltu aika suurta uutista, mutta nyt rakenneultran jälkeen julkistimme asian ihan somea myöten. Meidän lauma ei kasva tällä kertaa neljällä tassulla vaan kymmenellä pienenpienellä varpaalla. Uuden jäsenen odotetaan liittyvän porukkaan lokakuun puolenvälin tienoilla.
Olin itse viikot 5-15 varsin huonovointinen, mistä johtuen Teppo vietti muutaman kuukauden vanhempien hoidossa Helsingissä. Yhden koiran kanssa oli vähän helpompaa pärjätä niinä päivinä, joina lenkki tarkoitti neljän minuutin raahautumista lähimpään metsikköön ja siellä kivellä istuskelua samalla kun Vilu sai tutkia ympäristössä omiaan ja näin viihdyttää itseään. Jotkin työvuorot, luennot ja treenit jäivät välistä, mutta mikäpä tietenkään ei olisi tällaisen ihmeellisen asian arvoista. Nyt pahoinvointi tekee taas jonkinasteista paluuta näin 23. viikolla, mutta tehköön. Kyllä siitä selvitään!
Vilun kanssa tein päätöksen olla hakematta ryhmätreenipaikkaa ensi syksylle. Lähinnä koin reiluimmaksi sen, että paikka menisi jollekin, joka pystyy täysillä panostamaan treenaamiseen viikoittain. Meille olisi tullut keskelle kautta kunnon tauko ja tietysti omat ajatukseni tulevat varmaan olemaan jonkin aikaa vähän muualla kuin agilityssa. Uskon, että harrastus tulee säilymään pakollisen taukoilun jälkeen yhtä rakkaana ja olennaisena osana arkeani, mutta realistista ei ole, että läpi syksyn pystyisin sitoutumaan viikoittaisiin treenivuoroihin. Jatkamme siis tyytyväisinä omatoimitreenaamista.
Minua ei pahemmin jännitä se, millä tavalla koirat tulevat suhtautumaan uuteen tulokkaaseen. Uskon, että molemmat ovat sen verran täyspäisiä ja myös hyvin koulutettuja, että mahdollisista hankalista tilanteista selvitään kyllä. Ainoa pieni huolenaihe on oma jaksaminen varsinkin alkuun, kun vauva saapuu keskelle pahinta, pimenevää kurakautta. Aika moni pyörittää kuitenkin paljon vaativampaakin yhtälöä talvesta toiseen, mikä antaa toivoa :D Molemmat koirat ovat myös hyvin sopeutuvaisia tilanteeseen kuin tilanteeseen, minkä lisäksi Teppo saa taas viettää aikaansa Helsingissä, jos sellaiselle järjestelylle tuntuu olevan tarvetta.
Nämä viitisen kuukautta ovat olleet uskomattoman onnellisia, hienoja ja jännittäviä. Vauvan liikkeet alkoivat tuntua jo 17. viikolla, joten olen päässyt ihan konkreettisestikin jo vähän tutustumaan uuteen tyyppiin, kun heitämme ylävitosia alavatsallani. Rakenneultrassa kaikki näytti erinomaisen hyvältä, joten enää tässä odotellaan oikeastaan itse h-hetkeä. Odottelun lomassa minun täytyisi saada väsättyä yksi gradu kasaan, mutta eiköhän se onnistu :D
Kiitos vielä kaikille jotka ovat jossain yhteydessä meidän perhettämme onnitelleet! Tulevat äiti, isä sekä karvaiset sisarukset ovat innoissaan ja malttamattomia näkemään, millaisella lisäyksellä lauma sitten syksyllä kasvaakaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti