Tiistai Vilun kanssa

Olin varannut eiliselle poikkeuksellisen paljon koiraohjelma-aikaa, joten päätin aamulla napata kameran menoon mukaan ja päivän mittaa taltioida arkisia hetkiä muistikortille. Teppo on tämän viikon Helsingissä rapsuteltavana, minkä vuoksi Turussa vaikuttaa ja tämän postauksen päätähtenä toimii vain 1,5-vuotias juniori.

Normaalisti en siis käytä keskellä arkipäivää kuutta tuntia treenaamiseen ja lenkkeilyyn (:D), mutta tällä kertaa tiistaimme näytti tältä:

6.30
Herätys, vaatteet päälle, mies autolla töihin. Vilu pääsi myös reissuun mukaan ja kiersimme samalla reissulla Hannunniitussa 25 minuutin rauhallisen aamulenkin.

8-11 
Kotona Vilulle aamuruoka puuhapalloista ja omistaja kouluhommien äärelle. Vilu otti lunkisti matolla ja sohvalla kieriskellen ja löhöillen. Muutaman kerran se tuli tuolin viereen heiluttelemaan häntää ja luimistelemaan korviaan "äitiii tehtäiskö jotain" -tyyliin, mutta rapsutusten jälkeen vetäytyi taas uinailemaan.
Yhdentoista jälkeen hoidettiin lounas, suihku ja ruissiliput (jesss) ja kahdeltatoista kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja siirryttiin taas autoon.

13

Ajoimme ensin Kaarinaan hakemaan muutamat paperisiksi teetetyt valokuvat, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kotihallille Lietoon. Vastassa pihalla olivat Bea sekä ihana äiskä-Chhaina, jota Vilu rakastaa yli kaiken ja joka mieluummin ei olisi missään tekemisissä ällöttävän tyttärensä kanssa. Lämmittelyn hoidimme Tuulissuon ihanilla keväisillä asfalteilla.

Äitiii!!!

13.30-15
Päivän treeniagendana meillä oli aina yhtä ihana ja koukuttava puomi, minkä lisäksi aikaa kului jäähdyttelyyn, pieneen "tokoiluun" ja Vilun veljen treenin seuraamiseen. Narvi-veli omistajineen tuli tosiaan päivätreenille seuraksi ja minäkin sain vähän kokeilla, miten veli muutamalla hypyllä liikkuu. Ennakkoluulottomasti ja innolla hän lähti ohjauksiin mukaan <3

Vilu ja Narvi ovat kyllä monessa asiassa hyvin päinvastaisia: siinä missä Vilu on aikamoinen tosikko, Narvi tuntuu suhtautuvan kaikkeen varsin leppoisasti ja rennosti koikkelehtien. Beakin muistutti lenkillä siitä, miten pienenä pentuna muiden kauniisti leikkiessä Vilu oli nyrkit pystyssä valmiina tappeluun, jos joku sen mielestä ylitti jonkin maagisen rajan. Narvista olisi vaikea kuvitella, että se kovin loukkaantuisi kenenkään käytöksestä.
Veli myös toimii enemmän ensin aivot, sitten liike -periaatteella, kun taas siskonsa helposti oikoo ja hyppää suoraan impulssista täyteen vauhtiin ennen minkäänlaisia mietintöjä.

Edistääksemme aivosolujen toimintaa Vilu sai tokoilukseen pohtia kaukojen alkeita tyhjällä agilitykentällä. En usko, että tulemme koskaan tosissamme harrastamaan tokoa, mutta monet liikkeistä ovat kivoja ajatusharjoituksia. Nytkin Vilu joutui selvästi vähän miettimään, kuinka sen tulikaan vihjeisiin vastata, jotta vapauttaisin sen kaukopalkan kimppuun.

Hallilta jatkoimme noutamaan miehen töistä, heittämään tämän kotiin ja hakemaan vuorostaan Sonian työpaikaltaan kyytiin.

Oh yes

16-18
Sonian luota nappasimme mukaan maajoukkuekoira(!!) Stellan sekä pikkuveljensä Raichun. Treenistään jo jokseenkin uupunut Vilukin jaksoi vielä leikkiä Raichun kanssa oikein nätisti.

Hihnassa Vilu ei kyllä vieläkään osaa kulkea kauniisti silloin, kun lenkkeillään kavereiden kanssa; omilla lenkeillä vetämisestä ei tarvitse enää huolehtia, mutta toisten koirien läsnäollessa sillä on hirmuinen kiire päästä muiden edelle. Ärsyttävää, mutta ehkä jonain päivänä tämäkin saadaan ratkottua.

Alkulenkin saimme muuten taivaltaa ihanassa auringonpaisteessa, mutta...

... loppulenkistä taivaalta satoikin rättilunta oikein kaatamalla:

Ihana kevät!

Loppuilta

Vilu lähinnä veteli loppupäivän sikeitä sohvalla ja matoilla ja kävi välillä hakemassa rapsutuksia. Sen huomionhaku on välillä niinkin hienovaraista, että se heittäytyy kyljelleen maahan, heiluttaa häntää, vinkuu ja huitoo tassullaan potentiaalista rapsuttajaa kohti saadakseen ansaitsemaansa huomiota.

Heti ensimmäisenä kotiin saapumisen jälkeen se toki sai ison annoksen ruokaa, joka selvästi loppui liian pian:

Lisää, kiitos!

Minä tein vielä viimeiset kouluhommat ja siivoilin sitten tietokoneella lojuneita vanhoja kuvia, joista jäimme miehen kanssa ihastelemaan myös Vilun pentukuvia ja -videoita. Se on ollut niin pieni ja suloinen! Katsokaa nyt:

Kymmenen aikaan kävimme vielä Vilun kanssa ulkoilemassa viiden minuutin verran ja vetäydyimme sitten yöpuulle. Hämmentävän väsynyt sitä voi itsekin olla, vaikka varsinaisesti ei ole saanut päivän aikana aikaiseksi muuta kuin väsyneen koiran :D

Tänään keskiviikkona Vilulla on vielä siinä mielessä rankka päivä tiedossa, että se pääsee illalla hallille tuuraamaan Teppoa valmennusryhmämme treeneihin. En mielelläni treenaa koiria kuin yhteensä pari kertaa viikossa ja en käytännössä koskaan kahta päivää putkeen, mutta tällä kertaa aikataulut sattuvat osumaan näin :) Vilua ei ainakaan varmasti haittaa!

Nopeat (agility)kuulumiset

Viime viikot ovat koostuneet aika arkisista jutuista, kuten agilitytreeneistä. Tepon kanssa meillä on huikea flow päällä ja treenistä treeniin meinaan pakahtua innosta ja riemusta, kun asiat etenevät ja sujuvat. (Toinen juttu ovatkin sitten kisat, joissa minulla on radalla mukanani kouluttamaton, räkyttävä liikkeeseentakertuja.) Vilukin on edistynyt juoksarinsa kanssa yhtä lailla näppärästi, joskin käännökset se tekee heittämällä pyllynsä puomilta alas. En ole ihan varma, onko tämä hylkäyksen vai vitosen arvoinen suoritus? :D

Tällä hetkellä molemmilla on siis menossa pieni puomiprojekti - Tepolle haen itsenäisyyttä, ja Vilu vasta opettelee kriteeriä - ja sen lisäksi olen treenannut molempien kanssa sitä, mikä milloinkin on tuntunut hyvältä ja houkuttelevalta. Juuri nyt agility tuntuu mukavan rennolta, vaikka välillä kovasti pintaan yrittääkin puskea stressi siitä, mitä asioita Vilun kanssa "pitäisi" saada valmiiksi. Miksi pitäisi?
Tepon kanssa olemme tehneet myös paljon keppejä ja nimenomaan vaikeita kulmia ja vauhdikkaita lähestymisiä. Sanoisin, että viimeisen puolen vuoden aikana kepit ovat kehittyneet enemmän kuin koskaan tätä ennen.














Muuten olemme olleet kotona, lenkkeilleet ja syöneet hyvin. Erityisesti syöneet hyvin :D Molemmat koirat ovat käyneet lihashuollossa ja jumppailleet kotona dobo-pallolla ja tasapainoalustoilla. Vilukin oppi viimeinkin peruuttamaan takajalkansa ensin laudalle, sitten pallolle ja viimeisimpänä sohvalle. Sen kehonhallinta tuntuu kehittyvän koko ajan, vaikka tuossa sohvalle peruuttamisessakin vielä huomaa, että tarvittavat syvät lihakset eivät kovin montaa toistoa jaksa. Toisaalta (liian pienen) dobo-pallon päällä se pysyy nykyään paljon paremmin kuin pari kuukautta sitten.

ARKI

Ihana, uusi ja rauhallinen arki, eli

uuteen kotiin totuttelua. Koirat ovat olleet täällä kotonaan päivästä numero yksi alkaen - ne nukkuvat matoilla, sohvalla, pedissään ja sängyllä, järsivät luitaan ja leikkivät keskenään. Kummallakaan ei ole ollut ongelmia jäädä yksin ja kumpikin tuntuu rauhalliselta ja tyytyväiseltä.
Kaikki tavarat taas eivät ole vielä löytäneet omia paikkojaan, mutta hiljalleen asunto alkaa näyttää ja varsinkin tuntua kodilta. Siinä missä Teppo esimerkiksi maastoutuu oivasti parkettilattiaan, löysimme Vilulle sen omaa värisuoraa vastaavan maton. Kaikilla on hyvä olla.

paljon ulkoilua. Samalla hetkellä, kun siirryimme keskustasta Murkionkadulle, loppui kuukausien vetinen, kurainen ja märkä "pese koirat kolme kertaa päivässä" -keli ja sen sijaan täällä on ollut sopivasti maksimissaan muutama sentti lunta (eli ei hiihtäjiä!) ja kuivaa. En ole tainnut pestä koiria täällä vielä kuin kerran, kaksi. Olemme siis viihtyneet paljon lenkkipoluilla sekä koirat irti pelloilla että hihnassa ravaten. Aamulenkitkin ovat tupanneet venyä 20 minuutista 40 minuuttiin, kun Teppoa on voinut pitää lähes kaikkialla vapaana ja olemme köpötelleet kolmistaan mielenkiintoista pikkutietä pitkin seuraavalle.
Luettuani Jennan postauksen ohituskammosta tajusin myös sen, miten minun ei ole viime aikoina tarvinnut juurikaan keskittyä toisten koirakoiden ohittamiseen. Teppo ja Vilu kulkevat niin näppärästi toisten ohi, etten ole joutunut vaivaamaan päätäni kohtaamisilla, jotka taas joskus tuntuvat paljon stressaavammilta. Lenkkeily on siis ollut helppoa ja mukavaa - joskin Tepolla on ollut toisinaan päällä omituinen, oletettavasti henkinen lukko, jonka vuoksi se on kulkenut aika lahnamaisesti ja perässä hölkötellen. Olen rohkaissut sitä paljon ja toisinaan ihan vain vetänyt reippaampaan tahtiin. Tänään Teppo pääsee lihashuoltoon, joten jos kyseessä onkin ennemmin kropasta kuin päästä johtuva jumi, niin se toivottavasti pian helpottaa.
Vilu ei ole moisista lukoista kuullutkaan vaan paahtaisi mieluiten about kuuttakymppiä menemään. Senkin kanssa on onneksi pikku hiljaa löytynyt varsin hyvä tasapaino hihnassa kulkemiseen vetämättä.

opiskelua ja töitä. Tällä hetkellä suoritan psykologian, kirjanpidon, taiteen- ja sukupuolentutkimuksen kursseja ja haaveilen ravitsemustieteistä. Aikamoista sillisalaattia alkaa tämä valikointi muistuttaa, mutta mikäs siinä. Töissä kaikki on erinomaisesti - saan edelleen itse valita omat vuoroni ja olla töissä juuri sen verran kuin haluan. Varsinkin tässä muuton aikana on ollut todella kätevää, että olen voinut olla paljon "vapaalla". Työtehtäväkin alkaa tuntua sen verran rutiininomaiselta, että töiden tekeminen ei sinänsä tunnu henkisesti kuormittavalta. En siis tavallaan joudu uhraamaan töiden eteen tällä hetkellä muuta kuin aikaani.

prioriteettien pohtimista. Olen pyöritellyt päässäni paljon sitä, millä tavalla haluan panostaa Tepon agilityyn, Vilun agilityyn, omaan treenaamiseeni ja siinä ohessa (...) kouluun. Aikaa on onneksi sen verran käytettävissä, että periaatteessa arjen ja harrastusten pyörittämisen pitäisi onnistua suhteellisen vähin ongelmin. Olen kuitenkin erittäin taitava lykkäämään asioita ja keksimään muuta tekemistä, kun tärkeitä juttuja pitäisi saada hoidettua, minkä vuoksi aina välillä tunnit tuntuvat loppuvan kesken. Olen yrittänyt aikatauluttaa menemisiä ja tekemisiä aiempaa tehokkaammin, joten katsotaan, jos saisin sekä pakolliset että hauskemmat velvollisuudet mahtumaan päiviin sujuvasti.

agilitya. Vilu on käynyt hallilla ahkeraan opiskelemassa pujottelua, samoin kuin Teppokin. Molemmat ovat edistyneet hienosti! Toissapäivänä Vilu teki ensimmäiset keppinsä niin, että joutui oikeasti pujottelemaan - ei siis enää kauaa siihen, että päästään lisäämään kolmas keppipari nykyisten kahden jatkoksi. Lisäksi ehdimme aloittaa juoksariprojektin, mutta se on nyt todennäköisesti tämän keppikuurin ajan jäissä. Kotona voimme käydä tekemässä mattoa tasaisella kentällä, mutta hallilla jatkamme siinä vaiheessa, kun keppien tekeminen ei vaadi pentukoiralta niin suuria henkisiä ponnisteluja. Reilumpaa tehdä vaikeimmista esteistä vain toista tehokkaasti kerralla.

Teppo taas on harjoitellut vaikeita umpikulmia ja vaikeita avokulmia ja minä olen harjoitellut sitä, että uskallan jättää Tepon kepeille ja juosta persjättöön tai valssiin edelle. Näihin hyvin onnistuneisiin treeneihin nähden oli todella outoa, kuinka viime viikon keskiviikkona ensimmäisissä valmennusryhmän treeneissä Teppo toistuvasti teki virheen toisessa tai kolmannessa keppivälissä. Ensinnäkin virhe oli Tepolle täysin epätyypillinen, ja toiseksi olemme tosiaan viime aikoina treenanneet nimenomaan keppejä suhteellisen paljon. Nämä oudot virheet yhdistettynä jokseenkin huonoon ja hitaaseen(!) liikkumiseen radalla muutenkin varasin Tepolle heti ensimmäisen mahdollisen kranioajan, joka on siis tänään ja jonka vuoksi Vilu pääsee huomisiin treeneihin tuuraajaksi. Toivomme, että Tepon kroppa aukeaa ja palautuu nyt niin, että seuraavissa treeneissä eli sunnuntaina valmennusryhmien yhteisissä harjoituksissa koira liikkuu paremmin.
Lisäksi Teppo on kuntokuurilla, kuten moneen kertaan aiemminkin. Sen spurttitreenaaminen on onneksi hyvin helppoa kesken minkä tahansa lenkin, sillä sen voi jättää istumaan vaikka sadan, todennäköisesti jopa 200 metrin päähän ja vapauttaa sitten juoksemaan luokse.







sohvalla löhöämistä, hyvän ruoan syömistä, omaa treenaamista ja kavereiden näkemistä. Paimentamaan emme ole ehtineet, tai muutenkaan muiden lajien pariin, mutta varsin tyytyväisiltä ovat nuo koirat kuitenkin vaikuttaneet. Vilukin pääsi viikonloppuna rälläämään Susun kanssa ja oli aivan puhki loppupäivän.

Nyt siirryn keittämään kahvia ja purkamaan vielä viimeisiä muuttokasseja, joista muuten kiitos Sonialle - ei oltaisi ikinä pärjätty ilman :D
Ja muistutuksena, että mikäli joku ei vielä seuraa Instagramissa, niin käyttäjänimelläni ellakaij löytyy etenkin storyssa ajankohtaisempia kuulumisia. Mies valittaa, että julkaisen kuvia ja videoita vain koirista, mutta näin koirablogin yhteydessä sitä voisi pitää ihan hyvänä asiana.

Merkkipäivä

Tänään on ollut molempien koirien merkkipäivä:

Teppo täytti jo kuusi vuotta! Ihan hullua! Se jäi viime lauantaina koko juhlaviikoksi Helsinkiin, missä nautiskelee rapsutuksista ja ilmeisen paljosta ruoasta. Teppo tuntui ansaitsevan pitkästä aikaa pienen lepoloman pikkusiskostaan eikä siksi juhli kotiosoitteessa :D

<3

Vilu taas sai tänään aloittaa juoksaritreeninsä hallilla, eli tästä alkaa oletettavan pitkä ja kivinen, mutta toivottavasti myös hauska ja iloinen matka kohti kaunista, vauhdikasta puomisuoritusta. Ennen tämänpäiväistä Vilu on kotona joitain kertoja treenannut satunnaisten alustoiden koskettamista, ja eilen kävin ostamassa sille tuon automaton "kunnon treeniä" varten. Testasimme sitä toki heti eilen illalla kotona, ja kun homma toimi niin hyvin, halusin viedä tehtävän heti todelliseen ympäristöönsä. En sanoisi, että meni kovin huonosti. Tästä on hyvä jatkaa!

Uuteen kotiin!

2015

Ehdin asua Koivulassa ihanassa yksiössäni vuoden 2014 elokuusta vuoden 2016 kesäkuuhun saakka, eli vajaat kaksi vuotta. (Tästä ajasta tosin viimeiset kuusi kuukautta kuluivat enemmän tai vähemmän lähinnä miehen osoitteessa, mutta kuitenkin.) Hehkutin tuolloin täälläkin toistuvasti sitä, miten viihdyin pienessä lähiössä Luolavuoren metsien, Haritunrannan peltojen ja Kaarinan luontopolkujen kupeessa; Tepon kanssa saattoi lähteä lenkille käytännössä ilman hihnaa, kauppa oli vieressä, bussit kulkivat hyvin, vapaata parkkitilaa oli paljon ja tunnelma ihanan rauhallinen. Kun puolisentoista vuotta sitten muutimme miehen kanssa yhteen, siirryimme keskustampaan, jotta ilman autoa liikkuminen olisi kummallekin ympäri Turkua helpompaa. Tuolloin meillä oli myös vain yksi koira - vieläpä maailman helpoin Teppo - jonka kanssa lenkkeily on kivaa ja mukavaa paikasta riippumatta. Sen vuoksi keskusta tuntui hyvältä ratkaisulta.

Sitten kävi niin, että marraskuussa 2016 yllätyspentu Vilu tuli taloon ja pisti paikat jossain määrin mullin mallin. Siinä missä minun oli ja on helppoa nykyisestä asunnosta kävellä yliopistolle 10 minuuttia ja käydä kaupassa tien toisella puolella, alkoi keskustaympäristö aika nopeasti rassata riehakkaan pennun kanssa kulkiessa. Tai sanotaan, että joko pelkän pennun tai pelkän Tepon kanssa lenkkeily oli vielä ihan ok, mutta aika nopeasti liikenteen roiskuttama kura, teiden reunoille törkeästi jätetyt kakkakasat joista koirat juoksevat tyytyväisenä läpi, jatkuva trafiikki ja ylipäätään kaupunki alkoivat kahden ulkoilutettavan kanssa tökkiä. Tuolloin meillä ei ollut vielä edes autoa, eli metsälenkeille lähdettiin aina bussilla. Nämä retket olivat sinänsä todella hauskoja ja omanlaisiaan seikkailuja, mutta eivät loppujen lopuksi kovin käteviä.

Auto muutti toukokuussa meille saapuessaan tilannetta juurikin lenkkeilyn (ja muun harrastamisen) suhteen parempaan, mutta toisaalta kotimme lähellä on vain ja ainoastaan maksimissaan kahden tunnin kiekkopaikkoja. Tämä tietää jatkuvaa ulkona ravaamista kiekkoa siirtelemään, jos auto ei ole jommankumman mukana töissä. Taloyhtiöllä olisi järkevän hintaisia pihapaikkoja olemassa, mutta olemme nyt jonottaneet niihin puoli vuotta, eikä mitään ole kuulunut.

Näistä koiraharrastuksen kannalta epämiellyttävistä puolista huolimatta asuntomme on aivan ihana, ja mielestäni tähän muuttaminen oli puolitoista vuotta sitten erittäin hyvä ja looginen päätös. Tämä on ollut meidän laumamme ensimmäinen yhteinen koti. Asunto on juuri sopiva meille; muovilattiat helpottivat pentuarkea vuosi sitten paljon, meillä on sekä vaatehuone että kodinhoitohuone, suuri olohuone ja ihana avokeittiö. En sinänsä haluaisi lähteä tästä minnekään, mutta kun tänä syksynä tuppasin nielemään itkua varsinkin joka ilta, kun jouduin lähtemään koirien kanssa ulos, tajusin, ettei tämä oikein voi enää jatkua. Koiraharrastuksen sitovin ja näkyvin osa on koirien lenkittäminen päivittäin, ja kun se pistää ärsyttämään, harmittamaan ja itkettämään toistuvasti, ollaan menossa väärään suuntaan. Olin kiukkuinen ja stressaantunut ja vaikka niin ei saisi käydä, alkoi mielentilani todellakin näkyä myös minun ja koirien suhteessa. Kun oma fiilis oli valmiiksi huono ja ovesta ulos lähtiessä vastassa olivat kaikki korttelin koirat, ajattelemattomat omistajat, pimeä syksy ja liikenneruuhkaa, ei huumorintajuni aina riittänyt olemaan koirille niin reilu kuin mielestäni niille tulisi olla.

Nyt eletään onneksi joulukuuta, ja olen rauhallisempi ja onnellisempi: Me muutamme tammikuussa paikkaan, jossa pääsen lenkittämään koiria sellaisessa ympäristössä, josta jokainen meistä nauttii. Liikenneyhteydet huononevat nykyisestä, kyllä, ja joudun kulkemaan yliopistolle ja töihin paljon pidemmän matkan. Kun sitä on kuitenkin sitoutunut näihin kahteen karvaiseen perheenjäseneen ja lähtee niiden kanssa ovesta ulos kolmisen kertaa päivässä, joka päivä, haluan, että se ei tunnu pakolta. En oleta, että uusi asuntomme maagisesti tekee aina koirien lenkittämisestä ruusuilla tanssimista, sillä onhan se välillä rasittavaa ja tylsää, mutta itkemään en enää lenkkiympäristön vuoksi suostu. Ja nyt todella tiedän, että niin en joudukaan tekemään, sillä meidän uusi kotimme sijaitsee - tadaa! - Koivulassa!

Meidän uudessa kodissamme on parkettilattiat, avaraa tilaa 57 neliötä, vaatekomero ja harmaaksi maalattuja seiniä. Sen ikkunoista näkee kolmeen ilmansuuntaan ja sen parveke on lasitettu. En voi väittää, ettenkö olisi innoissani. Erittäin kiitollinen olen myös miehestä, joka on höpsön koiraharrastajansa vuoksi valmis muuttamaan lapsiperhelähiöön. Toivottavasti me kaikki neljä viihdymme uudessa kodissa hyvin ja pitkään! Asunto ei ole aivan aiempaa yksiötäni seuraavassa talossa, mutta sen viereisessä kylläkin. Aivan kyljessä käytännössä siis. Muutamme tammikuun aikana ja ensi keväänä meidät tapaakin sitten tutuilta rantaniityiltä kuljeksimasta ja Luolavuorelta kiipeilemästä!

Nämä kuvat ovat viime keskiviikolta, kun Sonian kanssa kävimme Paimiossa juoksuttamassa koiria:

Muitakin juttuja on viime aikoina tapahtunut; Vilu naarmutti tassunsa eli saikkuilee, ja nyt se myös juoksee toisia juoksujaan. Teppo taas korkkasi kolmoset kolmella enemmän tai vähemmän katastrofiradalla. Kisapäivä meni minulla lähinnä sitä jännittäessä, saammeko asunnon vai emme, joten laitetaan vaikka sen piikkiin.