Ennen maisemanvaihdostaan Teppo treenaili alkuvuonna muun muassa seuraavanlaisia asioita:
Meidän oli helmikuussa tarkoitus myös katkaista pitkään jatkunut kisatauko Espoossa, mutta lumimyrsky ja kelivaroitukset yllättivät ja päätimme jättää reissun Sonian kanssa välistä. Lähiaikoina kisoja ei ole ainakaan tiedossa, sillä en edes tiedä, kuinka pitkään Teppo asustelee Helsingin puolella. Kuvista ja videoista päätellen sillä ei ainakaan ole mikään kiire takaisin vaan se nauttii täysillä saamastaan jakamattomasta huomiosta, pitkistä lenkeistä ja 247-rapsutuksista. Äiti päätti myös vetää siltä suurimmat turkit jo nyt pois, eli sen on taas huomattavasti mukavampi olla.
Vilunkin kanssa on ehditty skipata yksi kisastartti, kun viikko sitten sunnuntaina heräsin kovin kipeän oloisena ja totesin, että lepään flunssanalun mieluummin pois kuin lähden hakemaan kisoista kunnon taudin. Päätös osoittautui hyväksi ja tauti ei iskenyt päälle. Sinänsä tilanteessa kävi myös tuuri, sillä kisaradalla olisi ollut pussi, jota Vilu on tehnyt viimeksi ehkä 1,5 vuotta sitten ja silloinkin muutamia kertoja. En siis tiedä, olisinko uskaltanut laittaa kisavireistä koiraa tekemään suhteellisen riskialtista estettä, jota se ei osaa, jos olisimmekin lähteneet paikan päälle. Näköjään se pussikin pitäisi koiralle opettaa :D En ole itse lainkaan kyseisen esteen fani, sillä osaan vain kuvitella, millaiseen solmuun Vilu saattaisi itsensä sen kanssa vetää.
Treenaaminenkin on ollut Vilun kanssa suhteellisen maltillista. Tammikuun ajan keskityimme vain hyppytekniikan parantamiseen ja jumppaamiseen, ja tämän kuurin ja sen jälkeenkin jatkuneiden harjoitusten tuloksena Vilu hyppää ihan oikeasti paljon paremmin kuin viime vuoden puolella. Kun se vielä marraskuussa roiskautteli takajalkojaan rimojen yli miten sattuu, nyt se pääosin hyppää oikein hallitusti. Hyppytekniikkamestarinamme on toiminut Mari Sydänmaanlakka-Koivulahti, jonka apu on ollut korvaamatonta. Agility on (yllättäen) huomattavasti hauskempaa kun koiran lihaksisto on paremmassa kunnossa. Luulin jumppaavani ja liikuttavani Vilua riittävän hyvin aiemminkin, mutta koska muutamantyyppinen liike jäi puuttumaan repertuaarista, Vilu ei hallinnut keskivartaloaan sillä tavalla kuin treenaavan koiran pitäisi. Nyt homma alkaa tosiaan onneksi näyttää jo paremmalta :)
Vilu on tehnyt alkuvuonna muun muassa tämäntyyppisiä treenejä:
Vilun puomiprojekti on ollut yhä aikamoista vuoristorataa. Tällä hetkellä suorat poistumiset alkavat olla radalla jokseenkin ok, vaikka sinänsä koiran laukka ei ole vieläkään puomilla vakio. En myöskään voi tällä hetkellä ohjeistaa Vilua seuraavalle esteelle kesken puomin, tai se unohtaa keskeneräisen tehtävänsä ja saattaa hypätä koko kontaktin ylitse kohti esimerkiksi putkea. Juuri nyt jatko-ohjeistuksen kanssa mennäänkin niin, että palkkasanan sijaan ohjeistan Vilua seuraavalle esteelle siinä vaiheessa kun se osuu kontaktille, eli jatkovihje on sille sinänsä palkka. Ihanne tietysti olisi, että koira tietäisi jatkosta jo viimeistään puomin keskiosalla, mutta ehkä siihenkin joskus päästään.
Käännöksiä emme ole tehneet juurikaan eli ne ovat kyllä ihan lähtöpisteessä. Tällä hetkellä focuksena on kuitenkin saada puomi sellaiseksi, että sen kanssa voisi lähteä kisaamaan ykkösiin - eli kunhan suorat poistumiset toimivat niin se riittää :D Tämä on ollut koirankouluttajana aikamoinen matka ja vähän hirvittää, että tuleeko koko puomista koskaan varmaa/toimivaa/kisakelpoista. Onneksi pelkkä treenaaminenkin on Vilun kanssa huippua eli sinänsä kisaamisesta on turha ottaa paineita.
Kisaamisesta puheen ollen - ollaanhan me yksi hyppyrata käyty tekemässä ja siltä teimmekin elämämme ensimmäisen virallisen tuloksen! Kyllä oli juhlava fiilis maalissa - ja voi että miten vieläkin syke nousee ja alkaa hymyilyttää korviin saakka, kun katson tuota kisavideota <3 Vilu oli aivan huippu ja viimeistä rimaa lukuunottamatta virheet olivat ihan minun mokiani, eli koira vaikuttaa näillä näytöillä toimivan kisatilanteessa täysin kuten toivonkin sen toimivan.
Kevät jatkuu treenailun ja reippaan lenkkeilyn merkeissä - ja tietysti yliopiston ja työvuorojen parissa. Onneksi kirkastuvat kelit reipastavat mieltä!
